EU-maiden huippukokous alkoi Brysselissä

Suomen EU-puheenjohtajuuden päättävässä kokouksessa ovat asialistalla mm. oikeus- ja sisäasioiden yhteistyö sekä energiapolitiikka.

EU-maat ovat kokoontuneet Brysseliin kaksipäiväiseen huippukokoukseen, joka käytännössä päättää Suomen puheenjohtajuuskauden. Huippukokoukseen osallistuvat sekä pääministeri Matti Vanhanen että presidentti Tarja Halonen.

Kokouksesta ei odoteta dramaattista, sillä vaikea päätös Turkin EU-neuvottelujen osittaisesta jäädytyksestä tehtiin jo ulkoministerien kokouksessa maanantaina. Valtiojohtajat keskustelevat kuitenkin EU:n laajentumispolitiikasta yleisellä tasolla. Vanhanen myös esittelee eri jäsenmaiden tämänhetkiset näkemykset jäissä olevan perustuslain kohtalosta.

Muita asialistalla olevia aiheita ovat muun muassa oikeus- ja sisäasioiden yhteistyö sekä energiapolitiikka.

Suomi aikoo ottaa EU:n huippukokouksessa esiin myös unionin Venäjä-neuvottelut yhdessä Puolan kanssa. Puolan ulkoministeri lupasi lopettaa neuvottelujen estämisen ennen vuoden loppua.

Mitä EU sanoo laajentumisesta:

Otteita päätöslauselmaluonnoksesta

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat