EU-maat toivovat pikaista perustuslakiratkaisua

EU-maat toivovat tuoreelta puheenjohtajamaalta nopeaa ratkaisua perustuslakikiistaan.

EU-maat toivovat puheenjohtajamaa Irlannin avaavan nopeasti EU:n perustuslakiesityksestä joulukuussa syntyneen solmun. Brysselissä kokoontuneet ulkoministerit olivat poikkeuksetta pikaisen ratkaisun kannalla.

Irlannin ulkoministeri Brian Cowen korosti kaikkien olleen yhtä mieltä siitä, että perustuslakiesityksen käsittelyn olisi liikahdettava nopeasti eteenpäin. Yleinen tunnelma keskustelussa oli, että päätökseen olisi hyvä edetä jo ennen kesäkuun EU:n parlamenttivaaleja.

Irlanti selitti kokouksessa ulkoministereille puheenjohtajamaan taktiikkaa hankkeen vauhdittamiseksi. Maaliskuun lopulla Irlanti esittelee Brysselin huippukokouksessa Eurooppa-neuvostolle raporttinsa mahdollisuuksista jatkaa hallitusten välistä konferenssia, joka lopulta ratkaisee perustuslakiesityksen kohtalon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat