EU-maat saavuttamassa sovun kemikaalilaista

Tuhansien kemikaalien testaamista edellyttävästä laista on tehty sopuehdotus, joka kelvannee myös teollisuudelle. Suomeen sijoitettava kemikaalivirasto tulee hallinnoimaan uutta lakia.

EU-maat ovat löytämässä sovun kiistellystä kemikaalilaista tämän vuoden puolella.

Lain tarkoitus on lisätä tietoa kemikaaleista ja niiden riskeistä. Tätä varten yritysten on testattava ja rekisteröitävä tuhansia kemikaaleja.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan puheenjohtajamaa Britannian sopuesityksellä on jäsenmaiden laaja tuki. EU-maat keskustelivat asiasta tänään Luxemburgissa.

Laista on tarkoitus sopia marraskuun lopussa. Voimaan tullakseen se tarvitsee lisäksi EU-parlamentin hyväksynnän.

Pekkarisen mukaan lain teollisuudelle tuomat kustannukset on saatu Britannian esityksessä hyötyihin nähden järkevälle tasolle.

Laki maksaisi teollisuudelle kymmenen vuoden aikana 5-12 miljardia euroa. Samalla yhteiskunta kuitenkin säästäisi ihmisten parantuneena terveytenä jopa kymmeniä miljardeja euroja.

Uuden lain hallinnoimista varten perustetaan kemikaalivirasto, joka sijoitetaan Helsinkiin.

EU:ssa on tällä hetkellä käytössä kymmeniä tuhansia kemikaaleja, joiden vaikutuksista terveyteen tai ympäristöön ei ole tarkkaa tietoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat