Mainos

EU-maat räätälöivät laajaa tukipakettia Irakille

EU tutkii muun muassa mahdollisuutta lähettää Irakiin ensi vuoden alkupuolella asiantuntijaryhmä kehittämään Irakin siviilihallintoa ja poliisikoulutusta. Myös rahallista tukea on luvassa.

EU-maat lupaavat Irakille laajaa tukea. EU:n ulkoministerit esittivät tämänpäiväisessä kokouksessaan Brysselissä, että tukipakettiin liitettäisiin muun muassa 30 miljoonan euron summa vaalien järjestämistä varten.

Irakissa on tarkoitus järjestää tammikuussa kolmet vaalit: valtakunnalliset vaalit, paikalliset vaalit sekä Pohjois-Irakin alueelliset vaalit. Irakin tilanne on yhä erittäin epävakaa ja turvaton, ja on epäilty voidaanko vaaleja järjestää ollenkaan.

EU tutkii myös mahdollisuutta lähettää Irakiin heti tammikuun vaalien jälkeen poliisi-, oikeusvaltio- ja siviilihallintoasioiden ryhmä. Sen tarkoituksena olisi muun muassa kehittää Irakin siviilihallintoa ja poliisikoulutusta.

Toistaiseksi unionin jäsenmaat ovat olleet erimielisiä siitä, pitäisikö kyseisen, siviilihallinnon kehittämiseen tähtäävän ryhmän toimia Irakin sisällä vai sen ulkopuolelta. Irak on yhä sodan takia erittäin vaarallinen maa, eivätkä jotkut EU-maat ole sen takia halukkaita lähettämään sinne omaa ryhmäänsä. Eräät maat, kuten esimerkiksi Britannia, haluaisivat EU:n lähettävän pian Irakiin ryhmän, joka toimisi maan sisällä. Suomi on kannattanut siviilihallintaryhmän asteittaista Irakiin menoa.

-Turvallisuustilanne on erittäin merkittävä, jos ja kun ajatellaan toimintaa Irakin sisällä. Toimintahan voi tapahtua myös ulkopuolella, Suomen EU-suurlähettiläs Eikka Kosonen totesi kokouksen jälkeen.

Hän edusti ulkoministerikokouksessa Suomea flunssaan sairastuneen ulkoministeri Erkki Tuomiojan sijasta.

EU aikoo myös tukea merkittävästi YK:n työntekijöiden turvallisuutta Irakissa. YK koki viime vuonna Irakissa raskaan iskun, kun 22 ihmistä kuoli sen Bagdadin-päämajaan tehdyn pommi-iskun seurauksena.

Koko EU:n Irakille suunnittelema tukipaketti on tarkoitus esitellä perjantaina Brysselissä Irakin pääministerille Ijad Allawille, joka osallistuu EU:n huippukokouksen lounaalle.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.