EU-maat etsivät talous- ja ilmastosopua Brysselissä

EU-maat etsivät sopua ilmastopaketista ja talouden elvytystoimista tänään alkavassa kaksipäiväisessä huippukokouksessaan Brysselissä.

Jäsenmaat ovat jo aiemmin sopineet kunnianhimoisista ilmastotavoitteista, mutta niiden käytännön tekninen toteuttaminen on yhä auki. Moni maa haluaa poikkeuksia itselleen. Talouden elvytyspaketti jakaa puolestaan etenkin Saksaa ja Ranskaa. Saksan mielestä budjettikurin tulisi pitää myös vaikeina aikoina. Ranska puolestaan jakaisi julkista rahaa avokätisemmin.

Kokouksessa myös odotetaan Irlannilta tietoa siitä, aikooko maa järestää uuden kansanäänestyksen EU:n uudistussopimuksetsa. Irlanti kaatoi sen viime kesänä ja asetteli siten kapuloita rattaisiin EU:n uudistustyössä.

Suomella on neuvotteluissa kolme päätavoitetta. Etenkin metsäteollisuudelle pyritään saamaan ilmaisia päästötavoitteita, jollaisia on luvassa yli puolelle EU:n teollisuudesta. Näin pyritään takaamaan se, että paljon energiaa käyttävällä teollisuudella on varaa pysyä EU:ssa eikä se karkaa kehitysmaihin.

Suomelle taludellisesti tärkein kysymys on, minkä viitevuoden perusteella maiden päästöoikeidet jaetaan. Esitetty vuosi 2005 on Suomelle hyvin huono, sillä tuolloin kului paljon tavallista vähemmän energiaa lämpimän sään ja paperiteollisuuden lakkojen vuoksi.

Suomen kolmas tavoite liittyy uusiutuvan energian käyyttöön. Suomessa valtaosa uusiutuvasta energiasta syntyy metsäteollisuuden sivujuonteena. Metsäteollisuuden tuotannon romahtaessa, romahtaisi myös saatavilla olevan uusituvan energian määrä. Jos Suomi jäisi alle EU:n asettaman tavoitteen, siitä seuraisi sanktioita. Suomi halee nyt takuita siitä, että tallaisessa tilanteessa rangaistusta ei tulisi.

Brysselin huippukokouksen on tarkoitus kestää kaksi päivää, mutta sen pelätään venyvän ainakin lauantaille asti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat