EU lykkää päätöstä terästullien vastatoimista

EU lykkää syys-lokakuun taitteeseen päätöksen Yhdysvaltain terästullien vastaisten kauppatoimien mahdollisesta aloittamisesta.

Yhdysvaltain tänään ilmoittamien lisämyönnytysten jälkeen EU:n komissio päätti esittää maanantaina kokoontuvalle yleisten asioiden neuvostolle, ettei vastatoimia vielä aloiteta. Maaliskuisen teräksen tuontitullien rajun noston jälkeen EU:ssa on hiottu useaan otteeseen vastatoimia samalla, kun on Yhdysvaltain kanssa on neuvoteltu lievennyksistä ja kompensaatioista.

Komission tekemän selvityksen mukaan enimmillään 30 prosentin lisätulli kohdistuu tuoteryhmään, jonka vuotuisen viennin arvo EU-maista Yhdysvaltoihin on noin 2,3 miljardia euroa. Aiemmissa neuvotteluissa Yhdysvallat oli suostunut lieventämään tulleja eräiltä tuotteilta, joiden arvo koko vientivirrasta on kymmenisen prosenttia, 230 miljoonaa euroa. Tämän päivän lisätarjous nostaa arvon vajaaseen 300 miljoonaan euroon.

Komissio ei pidä lievennyksiä läheskään riittävinä. Vastaantulo auttoi kuitenkin siirtämään päätökset vastatoimista, jotta neuvotteluille saadaan lisää tilaa. Komission lähtökohta on, että laittomat suojatullit romutetaan lopulta kokonaan. Vastatoimeksi on kaavailtu rankaisutulleja, jotka kohdistuvat niin sanotun lyhyen listan tuoteryhmään. Listalle nimettyjä tuotteita tuodaan Yhdysvalloista EU-maihin vajaalla 400 miljoonalla eurolla vuosittain. Listalla on osittain terästä, mutta myös muun muassa tekstiilejä ja appelsiinimehuja.

Suojatulleja käsitellään myös Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa, josta odotetaan ratkaisua noin vuoden kuluttua. Yhdysvaltain menettelyn selkeästi tuomitsevaa ratkaisua ennakoiva EU on saanut jo vahvaa tukea useilta mailta eri puolilta maailmaa. Komission selvityksessä korostetaan, että tullit ovat tähän mennessä vahingoittaneet eniten Yhdysvaltojen omaa taloutta. Seuraukset ovat näkyneet muun muassa hintojen keinotekoisena kohoamisena ja tehottomana tuotantona.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat