EU:lta apua Puolan ja Tshekin tulvien uhreille

EU:n komissio myönsi tänään Puolan ja Tshekin tulvien uhreille lähes 12 miljoonaa markkaa humanitaarista apua. Jo viime viikolla komissio myönsi tulva-alueille kolme miljoonaa.

EU:n suhteista Itä-Eurooppaan vastaava komissaari Hans van den Broek sanoi, ettei tulvatilanteen vakavuutta saa aliarvioida. Tulvat ovat koetelleet kymmeniätuhansia ihmisiä tuhoten asumuksia, teitä ja muita yhteiskunnan perusrakenteita. Puolassa kuolonuhrien määrä on noussut 60:een ja Tshekissä 48 on menehtynyt.

Puola saa avustuksesta 8,1 miljoonaa markkaa ja Tshekki 3,5 miljoonaa markkaa. Apu toimitetaan perille kansainvälisen Punaisen Ristin ja avustusjärjestö Caritaksen kautta. EU:n humanitaarisesta avusta vastaava komissaari Emma Bonino ei itse ehdi matkustaa onnettomuusalueelle, mutta EU:n lähettämä asiantuntijaryhmä arvioi vahinkojen laajuutta alueella ensi viikonvaihteessa.

Kysymykseen, miksi tulvan niin ikään koettelema Slovakia ei saa EU:lta apua, van den Broek totesi, että avustuksia myönnetään ainoastaan pyynnöstä. Myöskään itäinen Saksa ei ole välttynyt tulvilta, mutta EU antaa humanitaarista apua vain järjestön ulkopuolisille maille.

EU:n komissio tutkii myös mahdollisuuksia myöntää Puolalle ja Tshekille jälleenrakennusapua Keski- ja Itä-Euroopan avustusohjelman Pharen kautta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat