EU:lta 516 miljoonaa maataloustukia Saksan tulva-alueille etuajassa

Euroopan Unioni maksaa 516 miljoonan euron edestä maataloustukia etuajassa Saksan maanviljelijöille. Päätös alunperin vuonna 2003 maksettaviksi suunniteltujen tukien maksun aikaistamisesta syntyi yksimielisesti.

EU aikoo maksaa 516 miljoonan euron edestä maataloustukia etuajassa Saksan maanviljelijöille, joiden satoja tai omaisuutta tulvat ovat vahingoittaneet, ilmoitti EU-komissio tänään. Päätös alunperin vuonna 2003 maksettaviksi suunniteltujen tukien maksun aikaistamisesta syntyi yksimielisesti.

Tukia maksetaan etukäteen muun muassa Saksan itäisiin osavaltioihin, pohjoisen Schleswig-Holsteiniin sekä Ala-Saksiin. Päätös virallistetaan komission istunnossa ensi keskiviikkona.

Tulvista kärsineet saavat rahallista tukea myös Saksassa järjestetyn suuren hyväntekeväisyysgaalan tuotoista. Tiedotusvälineiden mukaan hyväntekeväisyysjärjestöt antavat konsertin keräystuotoista 21 miljoonaa euroa käytettäväksi tulvatuhojen paikkaamiseen.

Hallitus: Veronkorotukset eivät uhkaa Saksan taloutta

Saksan hallituksen eilinen päätös korottaa yritysverotusta yhden vuoden ajaksi tulvien aiheuttamien tuhojen korvaamiseksi on aiheuttanut maassa paljon puhetta.

Talousasiantuntijat puolustivat päätöstä tänään. Heidän mukaansa yritysveron korotus 25 prosentista 26,5 prosenttiin ei uhkaa maan taloutta.

Asiantuntijoiden mielestä korotus saattaa lyhyellä tähtäimellä vähentää yritysten haluja investointeihin ja näin vaikuttaa talouden kehitykseen, mutta vaikutus on kuitenkin rajallinen.

-Tulvatuhoalueiden jälleenrakennustöiden aiheuttama talouden vireytyminen korjaa mahdolliset vahingot, uskoi HSBC:n ekonomisti Lothar Hessler.

Teollisuuden keskusliitto BDI oli päätökseen kuitenkin vähemmän tyytyväinen. Liiton puheenjohtaja Michael Rogowski sanoi odottaneensa taakan jakamista kaikkien veronmaksajien kesken.

Jo aiemmin Saksan hallitus päätti lykätä ensi vuodeksi suunniteltuja veronalennuksia tulvien takia. Alennukset astuvat voimaan vasta vuonna 2004.

Vesi nousee Kroatiassa ja Espanjassa

Kun Saksassa pohditaan jo tulvatuhojen paikkauksia, valmistaudutaan Kroatiassa ja Espanjassa vasta pahimpaan. Vedenpinta nousi edelleen maan itäosassa sijaitsevassa Vukovarin kaupungissa, ja lähestyi perjantaina jo 6,5 metrin rajaa.

Tulvavedet ovat jo vallanneet taloja, teitä ja viljelymaata ja tehneet juomavedestä käyttökelvotonta.
Sotilaat ja paikalliset asukkaat ovat rakentaneet kaupungin suojaksi kahdeksan metriä korkeat tulvamuurit.

Batinan kylässä vedenpinta on ollut lievässä laskussa saavutettuaan huippukorkeuden 7,3 metriä eilen. Rankkasateet ovat saavuttaneet myös Espanjan. Maan itäosassa Zaragozan maakunnassa useita teitä jouduttiin tänään sulkemaan tulvien ja maanvyöryjen takia. Lisäksi kaksi leirintäaluetta on jouduttu evakuoimaan, mutta kenenkään ei tiedetä hukkuneen.

Mallorcan lomasaarella majailevat ovat puolestaan joutuneet eilis illasta lähtien kärsimään sähkökatkoksista. Sähköt ovat olleet poikki Mallorcan länsiosassa sekä naapurisaarilla Ibizalla, Formenteralla ja Menorcalla.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat