EU lopetti neljä paperialaan liittyvää kartellitutkimusta

Päätös koskee sanomalehti-, aikakauslehti- ja tarrapaperi- sekä tarralaminaattimarkkinoita. Metsäjäteistä tutkimuksen kohteena olivat ainakin UPM, StoraEnso, M-real sekä norjalainen Norske Skog.

Euroopan unionin kilpailuviranomaiset ovat lopettaneet neljä erillistä paperiteollisuuteen liittyvää kartellitutkimusta. Komissio kertoi tänään, että tutkimukset eivät johtaneet toimiin.

Unionin viranomaisten syynissä olivat kartelliepäilyt sanomalehti-, aikakauslehti- ja tarrapaperi- sekä tarralaminaattimarkkinoilla. Komission tiedottaja ei kuitenkaan tarkemmin kuvaillut tehtyjä tutkimuksia.

Metsäjäteistä tutkimuksen kohteena olivat ainakin UPM, StoraEnso, M-real sekä norjalainen Norske Skog. M-real ilmoitti, että komission päätös päätti samalla kilpailuviranomaisten tutkimukset sen osalta kokonaan.

Suomessa kilpailuviranomaiset tutkivat yhä metsäyhtiöiden raakapuun hankintaa. Virasto epäilee UPM:n, StoraEnson ja Metsäliiton syyllistyneen kiellettyyn hintayhteistyöhön vuosina 1997-2004.

Lisäksi Yhdysvalloissa ovat auki edelleen aikakauslehtipaperimarkkinoita koskevat tutkimukset, joskin UPM on saanut Yhdysvalloissa syytesuojan.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat