EU:lla paljon haasteita työllisyydessä

Euroopan unionin maiden johtajat ovat asettaneet Lissabonin ylimääräisessä huippukokouksessa kunnianhimoisia tavoitteita. Tähtäimessä on kilpailukyvyn ja työllisyyden parantaminen.

EU-maat eivät sitoutuneet tarkkoihin kasvulukuihin. Päätelmien muotoilussa täystyöllisyydelle halutaan kuitenkin luoda edellytykset. Tavoitteena on nostaa unionin työllisyysaste nykyisestä 61 prosentista lähelle 70 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Tämä on osin jo toteutunut, sillä esimerkiksi Tanskassa työllisyysaste on lähes 80 prosenttia.

Noin kolmen prosentin keskimääräinen talouskasvu katsotaan realistiseksi lähivuosina, mikäli huippukokouksen tavoitteita toteutetaan kestävältä pohjalta. Samalla halutaan helpottaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa sekä rahoitusta. Euroopan investointipankista pkt-yrityksille kohdennetaan miljardi euroa lisää riskipääomaa. Samalla luodaan 12-15 miljardin euron lainoitusohjelma seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Myös Euroopan sosiaaliset mallit halutaan uudistaa. Tietopohjaisen yhteiskunnan korostetaan vähentävän sosiaalista syrjäytymistä ja estävän kuilun syventymisen rikkaiden ja köyhien välillä.

Päätöslauselman teksti vesittyi lähinnä Ranskan vaatimuksesta kaasun, sähkön ja veden tuotannon sekä liikenteen ja postipalveluiden vapauttamisen osalta. Nyt vapauttamista tyydytään nopeuttamaan, eikä tarkkaa aikatavoitetta aseteta. Esimerkiksi Suomi oli toivonut selkää takarajaa energian ja liikenteen osalta. Britannian pääministeri Tony Blair nälväisi ranskalaisia toteamalla, että jopa hänen virka-asuntonsa sähköt tulevat ranskalaiselta yhtiöltä. Hän toivoi naapurimaaltaan hieman vastavuoroisuutta markkinoiden avaamisessa.

Työllisyyskokous joka kevät

EU-johtajat järjestävät työllisyyttä ja sosiaalisia asioita käsittelevän huippukokouksen jatkossa joka kevät. Sauli Niinistön mukaan Suomi oli ainoita maita, jotka esittivät kokouksen pitämistä harvemmin tarpeen mukaan. -Tällaisiin kokouksiin tulee myös odotuksia, ja erityisesti euroaluetta ajatellen odotuksiin on syytä myös vastata. Yhden vuoden periodi saattaa olla hieman lyhyt siihen, että kyettäisiin kovin dynaamisia ratkaisuja antamaan, Niinistö arveli. Lissabonissa päätettiin, että uusia työllisyysprosesseja ei luoda. EU-elinten ja työmarkkinaosapuolten kesken järjestetään ensi kesäkuussa foorumi, jossa olemassaolevia prosesseja edistetään.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat