Mainos

EU-lähde: Kreikan lista riittävän kattava

Kreikan toimittama talousuudistusten lista on riittävän kattava ollakseen pätevä lähtökohta, sanoo EU-komission lähde.  

Lähteen mukaan komissiossa ollaan erityisen rohkaistuneita Kreikan vahvasta sitoutumisesta veronkierron ja korruption vastaiseen toimintaan.  

Kreikan hallitus toimitti komissiolle eilen illalla listan ehdotustensa pääkohdista. Listaan sisältyy muun muassa suunnitelmia veropetosten sekä polttoaineen ja tupakan salakuljetuksen torjumiseksi.  

Listan pääkohtiin kuuluu lisäksi nykyistä oikeudenmukaisemman verojärjestelmän luominen, korruption torjunta ja työsopimusten sekä työehtosopimusten yhtenäistäminen.   

Listalla esitetään myös leikkauksia virkamiesten määrään sekä mainitaan toimia Kreikan humanitaarisen kriisin hillitsemiseksi.  
Kreikan piti antaa lista taloutensa uudistusehdotuksista euromaille jo eilen, mutta se pyysi lykkäystä aamuun, koska lista ei ollut valmiina.  

Kreikka perustelee listan pääkohtien julkistamista ennen sen toimittamista euromaille halulla suojautua vääriä tietoja sisältäviltä tietovuodoilta.  
  
Ohjelma arvioidaan tänään  
  
Kreikan velkojat eli euromaat, Euroopan keskuspankki EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat vaatineet uudistuslistaa ehtona sille, että Kreikan lainaohjelmaa jatketaan neljällä kuukaudella.  
Jos lainoittajat arvioivat Kreikan esitykset riittäviksi, uudistusohjelma kuitataan valtiovarainministerien tänään pidettävässä puhelinkokouksessa.

Sen jälkeen lainaohjelman jatkaminen vaatii vielä hyväksynnän joidenkin euromaiden parlamenteissa.  

Jos uudistuslistan sisältö ei ole riittävä, edessä on uusi kokous Brysselissä. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.