EU-kyselystä nousi kohu

Tuoreen kyselyn mukaan EU-kansalaisten enemmistö pitää Israelia suurimpana uhkana maailmanrauhalle.

EU:n komission maanantaina julkistettava kysely turvallisuusuhkista on jo ennakkoon aiheuttanut suurta kohua, kun kyselyn tulokset viikonvaihteessa vuosivat julkisuuteen.

Kyselyn mukaan EU-kansalaisten enemmistö pitää Israelia suurimpana uhkana maailmanrauhalle. Israelin jälkeen jäävät muiden muissa Pohjois-Korean ja Iranin kaltaiset maat.

Tulos herätti suurta huomiota myös Israelissa. Ulkoministeri Silvan Shalom kiirehti kuitenkin eilen vakuuttamaan, ettei tulos ole todiste eurooppalaisten juutalaisvastaisuudesta. Päivälehti Haaretzin haastattelema Shalom sanoi kyselyn tuloksen heijastelevan paremminkin Israelin saamaa kohtuuttoman suurta huomiota eurooppalaisessa mediassa.

EU:n komission tekemän kyselyn mukaan maailmanrauhaa uhkaavat Israelin jälkeen eniten Pohjois-Korea, Iran, Afganistan, Irak ja Yhdysvallat.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat