EU-konventti toiseksi viimeiseen istuntoonsa

EU:n tulevaisuuskonventti koontuu tänään kaaosmaisissa tunnelmissa

.

EU:n tulevaisuuskonventilla on enää vain yhdeksän päivää aikaa työskennellä. Tänään käynnistyy konventin toiseksi viimeinen istunto. Totuuden hetki on siis lähestymässä - monien mielestä sopuun pääsy unionin rakenneuudistuksesta on osoittautumassa ylivoimaiseksi tehtäväksi.

Tänään alkavassa täysistunnossa kaikki on vielä auki. EU:n kuusi perustajavaltiota Ranska, Saksa, Italia ja Benelux-maat eivät ole päässeet keskenään kompromissiin, jonka piti olla perusta koko konventin sovulle. Kuuden kopla yrittää vielä löytää sopua samoin kuin omalla tahollaan myös konventin puheenjohtajisto, joka ei sekään pääse kompromissiin keskenään.

Suuri shokki varsinkin sekä Ranskalle että Saksalle on 18 pienen maan tiivistynyt yhteistyö ja kova vastarinta unionin perusperiaatteiden, varsinkin jäsenmaiden tasa-arvoisuuden romuttamista vastaan. 18 maata, Suomi mukaan luettuna ilmoitti eilen painokkaasti, että ne pitävät mieluummin jopa moititun Nizzan sopimuksen kaikkine puutteineen, kuin hyväksyvät radikaaleja uudistuksia, jotka tekisivät jäsenmaista eriarvoisia.

Jäsenmaista äänekkäimmin Ranska uhkaa, että sopua ei synny ellei EU saa presidentinvirkaa. Vastakkainasettelu on siis kovaakin kovempi.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 05.06.2003)

Lue myös:

    Uusimmat