EU-komission taloudenpito sekavaa

Euroopan unionin komission pyörittämä unionin maksuliikenne on edelleen kaoottista. Kukaan ei pysty takaamaan, että EU:n vajaan sadan miljardin euron budjetin alaisista maksuista suurin osa on laillisia ja oikeellisia. Unionin erotetun pääkirjanpitäjän mukaan lähivuosina tilanne vain pahenee.

Pitkälti yli 80 prosenttia EU:n budjetista on maatalous- ja aluetukia. EU:n tilintarkastustuomioistuimen mukaan unionin tilinpäätös on kyllä, laillinen ja asianmukainen, mutta käytännön tukisummin maksamisessa on ongelmia.

- Tuomioistuin ei voi taata, eikä sillä ole edes kohtuullisia perusteita vahvistaa, että esimerkiksi maatalous- ja aluetuen maksut olisivat laillisia ja asianmukaisia, sanoo Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Vitor Manuel Silva Caldeira.

EU:n pääkirjanpitäjä Marta Andreasen puuttui viime vuonna tähän ristiriitaan eikä suostunut vahvistamaan vuoden 2001 tulo- ja menoarvion oikeellisutta.

- Tilinpäätös kuvaa tarkasti maksuja, joiden laillisuutta tai asianmukaisuutta ei voida taata. Kirjanpito kuvaa siis tarkasti laittomia ja ei-asianmukaisia laskuja, EU:n komission entinen pääkirjanpitäjä Marta Andreasen sanoo.

Komissio ei Andreasenin väitteitä sulattanut. Espanjalainen pidätettiin viime kesänä tehtävistään.

- Korostan vielä, että yksi suurimmista Prodin komission lakiprojekteista on taloushallinnon uudistaminen ja parantaminen. EU:n komission budjettikomissaari Michaele Schreyer sanoo.

Martha Andreassenin taas sanoo, että esimerkiksi tietokonejärejstelmä, jolla EU:n maksuliikennettä pyorittetään on altis kaikille mahdollisille väärinkäytöksille.

- Jos komissiolla ei nyt ole tietokonejärjestelmää, jonka avulla voidaan valvoa 15 maata, en ymmärrä, miten komissio jatkossa pystyy valvomaan 25 maata.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 19.02.2003)

(Huomenta Suomi 20.02.2003)

Lue myös:

    Uusimmat