Mainos

EU-komissio uskoo laajaan Emuun

EU:n komissio katsoo, että jäsenmaiden tuoreet Emu-tilastot heijastavat myönteistä talouskehitystä. -Olemme varmoja siitä, että suuri joukko jäsenmaita voi olla mukana Emussa vuoden 1999 tammikuun alusta lähtien, sanoivat EU:n komission puheenjohtaja Jacques Santer ja talouskomissaari Yves-Thibault de Silguy yhteisessä lausunnossa.

Santer ja de Silguy pitivät tilastojen julkaisemista myös osoituksena avoimuudesta. Emu-tiedot oli määrä jättää Euroopan talousinstituutille EMI:lle viimeistään tänään, mutta monet maat julkaisivat omat tilastonsa jo aiemmin.

Lausunnon mukaan komissio tutkii tarkemmin tilastotietoja ja antaa 25. maaliskuuta suosituksensa maita, jotka täyttävät talous- ja rahaliiton ehdot.

EU:n parlamentin puhemies Jose Maria Gil-Robles sanoi puolestaan toivovansa, että parlamentilla olisi merkittävä osuus Euroopan keskuspankin demokraattisessa valvonnassa. Hän varoitteli samalla, että Maastrichtin sopimus ei tarkkaan määrittele parlamentin valtuuksia valvoa keskuspankkia. Niinpä vaarana onkin, että parlamentti on työssään riippuvainen ministerineuvoston ja komission hyvästä tahdosta, Gil-Robles sanoi.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.