EU-komissio julkistaa luonnoksia vapaakauppasopimuksesta

Euroopan komissio on julkistanut osia EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksen luonnoksista.

Kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet vapaakauppasopimusneuvotteluita siitä, ettei niiden sisältöä ole julkistettu kuin pääpiirteissään. Luonnosten julkistuksella komissio kertookin pyrkivänsä nyt avoimuuteen. Aiemmin tekstiehdotuksia ei ole kahdenvälisissä kauppaneuvotteluissa julkistettu sen mukaan näin varhaisessa vaiheessa.

Julkistetut sopimustekstiehdotukset koskevat muun muassa paljon kysymyksiä herättäneitä osa-alueita elintarviketurvallisuudesta, eläinten ja kasvien terveydestä sekä valtioiden välisten riitojen ratkaisusta.

Tekstien sisältöjä ja merkityksiä on lisäksi tarkoitus avata pian julkaistavassa erillisessä oppaassa. Materiaalit löytyvät komission sivuilta.

Kauppasopimus purkaisi byrokratiaa ja poistaisi tullit EU:n ja Yhdysvaltain väliltä. Tuloksena olisi maailman suurin vapaakauppa-alue.

Lue myös:

    Uusimmat