EU-komissio ei näe ongelmia Meritan ja Unidanmarkin fuusiossa

EU:n komission alustavan selvityksen mukaan Merita-Nordbankenin ja tanskalaisen Unidanmarkin fuusio ei aiheuta kilpailuongelmia.

Merita-Nordbank

Komission kilpailuosasto arvioi, että fuusio olisi EU-lainsäädännön mukainen. Komissio kuitenkin huomauttaa, että lopullinen vahvistus asiasta tehdään myöhemmin. Komissio ilmoitti tänään saaneensa tiedon fuusiosta.

Osapuolet lähettivät ilmoituksen järjestelystä komissiolle viime viikon torstaina. Kolmansille osapuolille varataan kymmenen päivää aikaa tehdä mahdollinen valitus asiasta. Kilpailuasioista vastaavan Mario Montin tiedottaja totesi tänään, että Suomen ja Tanskan markkina-alueet eivät ole päällekkäiset. Näin ollen hallitsevaa kilpailuasemaa ei ole syntymässä.

Merita-Nordbankenin tiedottaja Timo Nikinmaa luonnehti tänään komission tutkintaa lähinnä rutiiniksi. Hän ei usko fuusion sisältävän sellaisia kilpailullisia elementtejä, joita komissio haluaisi selvittää tarkemmin.

Merita-Nordbankenin ja Tanskan toiseksi suurimman finanssilaitoksen fuusiosta kerrottiin puolitoista viikkoa sitten. Merita-Nordbankenin omistajasta Nordic Baltic Holdingista tulee uuden finanssiryhmän emoyhtiö.

Liitto toteutetaan osakejärjestelyin siten, että Unidanmarkin osakkeenomistajille tarjotaan 12,7 Merita-Nordbankenin ruotsalaisen omistajan Nordic Baltic Holdingin osaketta. Siten Merita-Nordbankenin omistajat saavat uudesta ryhmästä 70 prosenttia ja Unidanmarkin omistajat 30 prosenttia.

Osapuolet laskevat yhdistämishyödyn nousevan kolmen ensimmäisen vuoden aikana yhteensä 600 miljoonaan euroon eli lähes 3,6 miljardiin markkaan. Suurin osa summasta on säästöjä.

Kolmen vuoden aikana henkilöstön määrää on tarkoitus vähentää noin 800:lla. Nyt työntekijöitä on yli 33 000, joista noin 14 400 on selvästi pienemmässä Unidanmarkissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat