EU kiistelee taas vodkan määritelmästä

Vodkan perinteiset valmistusmaat ovat odottaneet pitkään juoman tuotannolle sääntöjä.

Brysselissä neuvotellaan tänään vodkan määritelmästä. Kyseessä on virkamiestason valmistelevat neuvottelut EU:n uudesta alkoholijuomia koskevasta asetuksesta. Puheenjohtajamaa Suomi pyrkii saamaan määräenemmistön jäsenmaista vodkaa koskevan kompromissiehdotuksensa taakse. Suurin vastustaja on Britannia.

Kun Euroopan yhteisö aikoinaan perustettiin ei jäsenmaissa ei ollut vodkantuottajia. Vasta kun Suomi ja Ruotsi hakivat jäsenyyttä, luvattiin, että myöhemmin, kun alkoholijuomia koskevaa asetusta tarkistetaan myös vodkan tuotanto saa säännöt.

Vain viljasta ja perunasta valmistettu juoma vodkaa

EU-komissio esittää vodkan tuotannolle yhä täyttä vapautta. Sen mielestä vodkaa saa valmistaa mistä maatalousperäisestä raaka-aineesta hyvänsä. Suomi, Ruotsi, Puola ja Baltian maat olivat alunperin sitä mieltä, että vodka-nimitys on rajattava vain viljasta ja perunasta valmistettuun alkoholiin. Mutta rajoitus olisi maailmankauppajärjestö WTO:n sääntöjen vastainen. Lisäksi on ilmennyt, että myös Unkarilla, Tshekillä ja Slovakialla on vuosikymmenten vodkaperinne, raaka-aineena sokerijuurikasmelassi.

Suomen nyt esittämä kompromissi ryhmittäisikin kaikki edellämainitut maat ns. perinteisiksi valmistajiksi, joiden pulloihin saa merkitä "valmistettu perinteisistä raaka-aineista". Muut maat, mm. Britannia, joka valmistaa vodkaa rypäleistä, joutuisi merkitsemään raaka-aineen eikä saisi käyttää nimitystä "perinteinen".

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat