EU kieltää brittilihan viennin suu- ja sorkkataudin takia

Suu- ja sorkkatautia on löydetty noin 60 eläimestä Britanniasta. Vuonna 2001 maassa tapettiin miljoonia eläimiä tautiepidemian vuoksi.

EU aikoo kieltää brittikarjan ja lihatuotteiden viennin eilisen suu- ja sorkkatautihavainnon jälkeen, kertoo Britannian kansliaministeri Ed Miliband. Milibandin mukaan vientikielto on automaattinen seuraus tautilöydöksestä.

Britannia on heti tuoreeltaan ryhtynyt laajoihin toimenpiteisiin suu- ja sorkkatautiepidemian saamiseksi kuriin. Edellinen tautiepidemia vuonna 2001 johti miljoonien kotieläinten teurastamiseen, ajoi kymmeniä tiloja konkurssiin, aiheutti miljardiluokan laskun ja teki pahan lommon hallituksen kilpeen.

Pääministeri Brown vakuuttikin viranomaisten huhkivan kellon ympäri, jotta tauti saataisiin tällä kertaa rajattua mahdollisimman pienelle alalle. Brown ja ympäristöministeri Hilary Benn keskeyttivät välittömästi lomansa, kun tautitapaus englantilaisella pientilalla tuli ilmi myöhään eilen.

Taudin kustannukset saattavat tälläkin kerralla muodostua mittaviksi, sillä EU ja useat muut maat asettivat heti vientirajoituksia brittiläisille maataloustuotteille. Saarivaltion karjan- ja lihanviennin arvo on viikossa yli 20 miljoonaa euroa.

Kovat otteet heti käyttöön

Taudin toteaminen johti siihen, että EU:n komissio kielsi kaiken eläintenviennin Britanniasta. Lisäksi epidemia-alueelta Surreyn maakunnasta läheltä Guildfordia kiellettiin myös kaikkien liha- ja maitotuotteiden vienti. Kielto vahvistetaan virallisesti maanantaina. Lisää rajoituksia voi olla luvassa, kun unionin eläinasiantuntijat kokoontuvat keskiviikkona.

Komissio kertoi tämänpäiväisessä tiedotteessaan, että Britannia on ryhtynyt kaikkiin toimenpiteisiin, joita unionin säädökset tällaisissa tapauksissa edellyttävät.

Tautitilan kaikki 60 nautaa määrättiin teurastettaviksi, ja tilan ympärille on asetettu eristys- ja tarkkailuvyöhykkeet. Ylimääräisenä varotoimena kotieläinten kuljetukset koko maassa kiellettiin. Britannian maatalousministeriö ilmoitti lisäksi keskeyttävänsä vapaaehtoisesti kaiken eläintenruhojen, lihan ja maitotuotteiden viennin EU:hun.

Viranomaiset tutkivat yhä muutamia muita epäiltyjä tautitapauksia.

- Menneestä on opittu, ja olen varma, että pärjäämme taudin suhteen nyt huomattavasti paremmin kuin vuonna 2001, sanoi maan johtaviin mikrobiologeihin lukeutuva Hugh Pennington.

Suomessa ei erityistoimia

Vuoden 2001 epidemia aiheutti tuhojaan myös Ranskassa, Hollannissa ja Irlannissa. Tämän vuoksi monet maat ilmoittivat ryhtyneensä varotoimiin taudin takia. Pohjoismaissa, myös Suomessa, oltiin varsin levollisia.

Ranskassa ja Saksassa ryhdyttiin tarkistamaan Britanniasta viime päivien aikana tuotujen kotieläinten terveyttä ja kehotettiin viljelijöitä pysymään valppaina. Saksassa myös eristettiin yksi lammastila, koska sinne oli tuotu kaksi brittieläintä. Lisäksi Yhdysvallat ja Japani kielsivät brittiläisen porsaanlihan ja Singapore kaiken brittilihan tuonnin.

Maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston osastopäällikön Matti Ahon mukaan Suomessa ei ole tarvetta erityismääräyksille.

- Hätätoimenpiteisiin ei ole aihetta, koska Britannian viranomaiset ovat jo ryhtyneet toimiin ja rajoittaneet eläinten liikkumista kuten yhteisölainsäädäntö näissä tapauksissa velvoittaa, Aho kertoi.

Ahon tietojen mukaan englantilaiselta tautitilalta on viimeksi lähtenyt eläimiä teurastamolle 10. heinäkuuta.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat