EU kasvattaisi Suomen palkkaeroja

EU:n komissio suosittaa palkkaerojen kasvattamista Suomessa. Lisäksi vero- ja etuisuusjärjestelmien pitäisi kannustaa nykyistä enemmän työntekoon.

Komission mukaan palkkojen tulisi heijastaa selkeämmin tuottavuuseroja, jotta matalapalkka-alojen työllisyys kohenisi. Maamme vero- ja etuisuusjärjestelmien pitäisi lisäksi kannustaa nykyistä enemmän työntekoon.

Suomen tulisi lisäksi vähentää rakenteellista työttömyyttä ja parantaa julkisen sektorin tehokkuutta. Myös pitkiin opiskeluaikoihin ja väestön ikääntymiseen kiinnitettiin huomiota.

Linjaukset sisältyvät komission julkaisemiin, EU:n talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin. Raportti sisältää kahdelle seuraavalle vuodelle annettavat suositukset jäsenmaille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat