EU karsii maksuviivästyksiä

Euroopan komissio hyväksyi tällä viikolla viivästyskorkoa ja perintää käsittelevän direktiivin, jolla pyritään karsimaan maksuviivästyksiä. Uudistuva lainsäädäntö muuttaa viivästyskoron todelliseksi velvoitteeksi, jota voidaan periä nopeassa tahdissa. Tästä koituu etua suomalaisille vientiyrityksille.

-Niiden perintämahdollisuudet paranevat ratkaisevasti, perintätoimisto Intrum Justitia Finlandin toimitusjohtaja Thomas Feodoroff arvelee.

Intrum Justitian selvityksen mukaan suomalaiset vientiyritykset ovat ripeitä laskujen maksajia, mutta joutuvat odottamaan omia maksusaataviaan ulkomailta lähes kaksi kertaa niin kauan kuin kotimaisilta asiakkailtaan.

-Yli kolmannes suomalaisista vientiyrityksistä uskoo lisäävänsä vientiään, jos rahat viennistä saadaan nykyistä nopeammin, Feodoroff toteaa.

Uusi direktiivi edellyttää EU-maita yhtenäistämään lainsäädäntöään niin, että velvollinen joutuu maksamaan myöhästyneestä suorituksesta korkoa vähintään Euroopan keskuspankin peruskoron plus 8 prosenttia. Intrum Justitian mukaan direktiivi parantaa lisäksi lainvoimaisia perintätoimenpiteitä ja yksinkertaistaa omistuksen pidätyksen ehtoja. Hallituksille ja viranomaisille on luvassa tiukemmat säännöt maksusuorituksista. Monissa EU-maissa juuri viranomaiset myöhästelevät maksuissaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat