EU julkisti mustan listan riskialuksista

EU:n komissio on julkistanut mustan listan ympäristölle vaarallisista kauppalaivoista. Se haluaa jäsenmaitten vastauksia ja ehdotuksia meriturvallisuuden parantamiseksi jo Kööpenhaminan huippukokouksessa ensi viikolla.

Komission tarkoituksena on myös antaa asetus, jolla kiellettäisiin yksipohjaisia säiliöaluksia kuljettamasta raskasta polttoöljyä ja ylipäänsä liikennöimästä liian lähellä rannikkoa ja tiettyjä satama-alueita.

EU:n listalla on 66 alusta, joista melkoinen osa, 26, purjehtii Turkin lipun alla. Kaksitoista alusta on St. Vincent ja Grenadiinien lipun alla. Kambodzhalla on yhdeksän alusta.

Aluksista 49 on irtolastialuksia, kahdeksan kemikaaleja kuljettavia säiliölaivoja ja kahdeksan öljytankkereita. Mustalla listalla on myös yksi matkustajalaiva, 37 vuotta vanha Boliviaan rekisteröity Gabrielle.

Komission mukaan suuri osa aluksista on yksipohjaisia säiliöaluksia, ja niiden vaara joutua onnettomuuteen on hyvin suuri. Samoin niihin liittyy huomattava ympäristökatastrofin riski.

Turvallisuutta parannettava


Energia- ja liikenneasioista vastaava komissaari Loyola de Palacio muistutti, että nyt pelkät puheet eivät enää riitä, vaan tarvitaan toimia. Vastuussa tästä eteenpäin ovat paitsi jäsenmaat myös öljyteollisuus, hän muistutti.

Palacio muistutti, että komissio on jo pitkään halunnut kiristää meriturvallisuusmääräyksiä. Niihin sai potkua öljyä kuljettaneen Erika-aluksen haaksirikko Bretagnen edustalla kolme vuotta sitten.

Palacion mukaan jatkossa on myös olennaista korostaa ympäristövahinkojen korvaussummia, sillä vain sitä kautta päästään eteenpäin alusten turvallisuustason nostamisessa. Tuntuvat korvaukset ovat riittävä uhka.
Komissio haluaa myös lisää rikosoikeudellista vastuuta laivayhtiöille ja öljyteollisuudelle.

Komission toimet liittyvät Prestige-aluksen haaksirikkoon Espanjan rannikolla hiljattain. Kyseessä on mittava ympäristökatastrofi, joka on aiheuttanut laajaa tuhoa paitsi paikalliselle ekosysteemille myös alueen kalastajien elinkeinolle ja turismille.

EU:n komission vaarallisiksi luokittelemat laivat:

Maittain: -Turkki 26 -St Vincent ja Grenadiinit 12 -Kambodzha 9 -Algeria 3 -Panama 3 -Sao Tome' ja Principe 3 -Bolivia 2 -Egypti 2 -Romania 2 -Honduras 1 -Libanon 1 -Marokko 1 -Syyria 1 Alustyypeittäin: -Irtolastialuksia 49 -Kemikaalitankkereita 8 -Öljytankkereita 8 -Matkustajalaivoja 1

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat