EU julkistaa tänään energia- ja ilmastopaketin

MTV:n uutisten tietojen mukaan Suomen kiintiö uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi olisi nousemassa jopa 10 prosenttiyksiköllä.

Euroopan komissio julkistaa tänään suuren energia- ja ilmastopaketin.

Brysselissä julkistettavan esityksen tavoitteena on muun muassa nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Esityksessä määritellään maakohtaiset kiintiöt uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi.

Samalla julkistetaan myös ehdotukset päästökauppajärjestelmän uudistamisesta.

Aiemmin hiilidioksidin päästöoikeuksia on jaettu joka EU-maalle tietty määrä, ja maat ovat jakaneet ne edelleen omalle teollisuudelleen parhaaksi katsomallaan tavalla. Teollisuus ja energiantuottajat ovat saaneet omat päästöoikeusosuutensa ilmaiseksi, ja niillä on myöhemmin voinut käydä kauppaa.

Ennakkotietojen mukaan EU-komissio aikoo ensi viikolla esittää tällaisista kiintiöistä luopumista vuoden 2013 jälkeen. Pääasialliseksi kiintiöiden jakokeinoksi tulisi sen sijaan EU-tason huutokauppa, jossa yritykset ostaisivat kiintiönsä markkinahintaan.

Suomen lasketaan tuottavan tällä hetkellä noin 28 prosenttia energiastaan uusiutuvilla energiamuodoilla. MTV:n uutisten tietojen mukaan Suomen kiintiö olisi kuitenkin nousemassa jopa 10 prosenttiyksiköllä yhteensä 38 prosenttiin.

(MTV3)

Lue myös: (23.01.2008)

Lue myös:

    Uusimmat