EU-johtajat kiistelevät ilmastosopimuksesta

EU:n avaus antaisi vauhtia paikalleen juuttuneisiin maailmanlaajuisiin neuvotteluihin, jotka tähtäävät uuden ilmastosopimuksen solmimiseen joulukuussa Kööpenhaminassa. Tuon kokouksen alkuun on enää 39 päivää, ja tilanne alkaa olla huolestuttava. Esimerkiksi Tanskan pääministeri Lars Lokke Rasmussen totesi muutama päivä sitten, että tätä vauhtia kokous epäonnistuu. Muutenkin viime viikkoina yhä useampi asiantuntija on arvioinut, että Kööpenhaminassa tuskin saadaan aikaan laillisesti sitovaa sopimusta kasvihuonepäästöjen leikkaamisesta.

EU soutaa ja huopaa

EU:lla on kehitysmaiden tukisumman suhteen kaksi suurta ongelmaa.

Ensinnäkin itse summasta pitäisi löytää sopu EU-maiden kesken. Ja toiseksi pitäisi saavuttaa yhteisymmärrys neuvottelutaktiikasta.

Esimerkiksi Saksa ja Ranska katsovat, että EU:lle on edullisempaa paljastaa neuvottelukorttinsa vasta Kööpenhaminassa. Tanska, Britannia ja Hollanti taas vaativat lyömään summan pöytään nyt, jotta maailmanlaajuiset neuvottelut saadaan nytkähtämään eteenpäin. Suomi on tähän asti jarrutellut rahamäärän ilmoittamista, mutta on nyt siihen valmis.

EU:n sisäiset neuvottelut kehitysmaiden avustuspotista ovat niin hankalia, että ratkaisua tuskin löytyy tässä huippukokouksessa.

Ainakaan puheenjohtajamaa Ruotsi ei ole uskaltanut kirjoittaa numeroita kokouksen loppuasiakirjaluonnokseen. Siinä tyydytään vain toistamaan kerta toisensa jälkeen, että EU on valmis maksamaan "kohtuullisen osuuden".

Paljoko se sitten voisi olla? EU-komissio on arvioinut, että kehittyvät maat tarvitsevat vuosittain 100 miljardia euroa taloudellisen tuen uuden sopimuksen voimassaoloaikana eli 2013 - 2020. Komissio on ehdottanut, että EU-maat kattaisivat tästä 2 - 15 miljardia. Tästä ehdotuksesta EU-maat siis tänäänkin kiistelevät.

Toinen taistelun aihe on se, paljonko EU:n pitäisi antaa kehitysmaille apua jo ennen uuden sopimuksen voimaantuloa. EU-komissio on arvioinut, että rikkaimmilta mailta pitäisi löytyä vuosittain 5 - 7

miljardia, ja että EU:n osuus olisi tästä 0,5 - 2,1 miljardia.

Mutta tästäkään luvusta ei sopua EU-maiden kesken tahdo löytyä. Keski- ja Itä-Euroopan maat vaativat, että tuen antaminen olisi vapaaehtoista.

Kehitysmaat käyttäisivät suurimman osan saamastaan tuesta ilmastonmuutoksen torjumiseen eli puhtaamman energian käyttöön siirtymiseen. Lisäksi ne tarvitsevat apua ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien voittamiseen kuten kaivojen rakentamiseen kuivuville alueille. Kehitysmaiden mukaan rahantarve on paljon suurempi kuin mitä EU-komissio arvioi sen olevan.

EU riitelee omasta taakanjaosta

EU:n uudet Keski- ja Itä-Euroopan jäsenmaat ovat kärsineet talouskriisistä pahoin. Jo senkin vuoksi ne haluavat saada tarkan hintalapun ilmastoneuvotteluille. Nämä maat katsovat Puolan johdolla, että EU-maiden pitäisi kerätä keskuudestaan kehitysmaille annettavat rahat sen mukaan kuin mitä kullakin on varaa. Eli maksuperusteeksi asetettaisiin vain maan varallisuus. Vanhat jäsenmaat taas haluavat, että perusteet ovat samat, kuin mitä Kööpenhaminan tulevaan sopimukseen kaikille maailman valtioille kirjataan. Tämä tarkoittaa sitä, että huomioidaan myös, paljonko maa saastuttaa. Länsimaat haluavat painottaa nimenomaan tätä näkökulmaa, mutta ilmastolle haitallista hiilivoimaa käyttäville Keski- ja Itä-Euroopan maille se ei käy.

EU-maat aikovat saada kehitysmaille annettavat rahat ennen muuta päästökaupasta eli myymällä teollisuudelle päästöoikeuksia. Jotta rahaa saadaan tätä kautta, päästöoikeuksia pitää olla kaupan vain rajallinen määrä, jotta niiden hinta ei putoa maanrakoon. Tähän tilanteeseen päästään vain, jos Kööpenhaminan sopimuksesta saadaan riittävän tiukka, eli maat sitoutuvat rajoittamaan päästöjään tuntuvasti.

Vanhat päästöoikeudet kummittelevat

Tilannetta hankaloittaa se, että eräillä mailla on runsaasti päästöoikeuksia käyttämättä. On laskettu, että Kioton sopimuksen kaudelta (2008 - 2012) maailmanlaajuisesti jää käyttämättä päästöoikeuksia saman verran kuin mitä on Yhdysvaltain päästöt puolentoista vuoden ajalta. Tästä puolet on Venäjän ja 20 - 30% uusien EU-maiden.

Kioton sopimuksen mukaan käyttämättömät päästöoikeudet saa siirtää seuraavalle sopimuskaudelle, ja Itä-ja Keski-Euroopan maat haluavatkin pitää tästä kiinni kynsin hampain. Niille kyse on suuresta rahasummasta. Muut EU-maat kuitenkin katsovat, että niin näiden maiden kuin Venäjänkin ylijäämät pitäisi nollata, jotta maailma oikeasti joutuu leikkaamaan päästöjä.

Kioton sopimuksessa Keski- ja Itä-Euroopan maan saivat päästöoikeuksia sangen löysäkätisesti, koska sillä tavoin ne ostettiin mukaan sopimuksiin. Päästöoikeuksille uskottiin myös löytyvän ostajia, mutta tämä suunnitelma kariutui, kun Yhdysvallat ei sitoutunutkaan Kioton sopimukseen.

Paljonko leikataan?

Länsi- ja Itä-Euroopan kahtiajako näkyy myös siinä, miten tiukkoja ilmastotavoitteita EU:n halutaan Kööpenhaminassa ajavan. EU:han on sitoutunut leikkaamaan päästöistään 30% vuoteen 2020 mennessä, jos muut teollisuusmaat tekevät samoin. Monien Keski- ja Itä-Euroopan maiden mielestä tätä ei kuitenkaan pitäisi suureen ääneen huutaa, vaan 20% leikkauskin riittäisi.

Viime viikolla EU:n ympäristöministerit hyväksyivät IPCC:n eli tiedemiehistä koostuvan YK:n alaisen ilmastopaneelin suosituksen leikata päästöjä 80 - 90% vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Huippukokous vahvistaa tämän ratkaisun.

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä