EU-johtajat keskustelevat talousliiton vahvistamisesta

EU-johtajat kokoontuvat illalla Brysseliin keskustelemaan talous- ja rahaliiton vahvistamisesta.

Isoista uudistuksista ensimmäisenä kiirehditään yhteistä pankkivalvontaa, jonka pitäisi alkuperäisen aikataulun mukaan olla toiminnassa jo ensi vuoden alussa.

Esillä kokouksessa on myös euroalueen yhteinen budjetti tai eräänlainen puskurirahasto, josta voitaisiin tukea heikkoon taloustilanteeseen joutuneita maita. Suomi suhtautuu siihen epäillen.

Varsinaisia päätöksiä pääministeri Jyrki Kataisen (kok) ja muiden EU-johtajien ei odoteta nyt tekevän, vaan niiden aika on joulukuussa.

Talous- ja rahaliiton vahvistaminen koskee erityisesti euromaita, ja yhä vahvempi eriytyminen herättää huolta sekä euromaissa että rahaliiton ulkopuolella. Suomi ajaa koko EU:n yhtenäisyyttä, sillä ajautuminen kovin selvästi eri leiriin etenkin euron ulkopuolisen Ruotsin kanssa on epämieluisa vaihtoehto.

Kaksipäiväisessä kokouksessa Suomea edustaa pääministeri Katainen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat