EU jatkaa lähentymisneuvotteluja Serbian kanssa

Komissio antoi kuukauden lisäaikaa sotarikoksista epäillyn serbikenraalin Ratko Mladicin pidättämiseksi

Euroopan unionin komissio aikoo jatkaa lähentymisneuvotteluja Serbian kanssa ensi viikolla siitä huolimatta, että Serbia ei ole vielä pidättänyt sotarikoksista epäiltyä serbikenraali Ratko Mladicia.

Laajentumisasioista vastaava komissaari Olli Rehn ilmoitti asiasta tiedotteella tänään sen jälkeen, kun hän oli tavannut Haagin sotarikostuomioistuimen pääsyyttäjän Carla del Ponten.

Rehn sanoi Del Ponten arvioineen, että Serbian yhteistyö tuomioistuimen kanssa on viime aikoina parantunut. Siten konkreettisia tuloksia voidaan odottaa jo lähiviikkoina.

Lisäksi Serbian pääministeri Vojislav Kostunica oli vakuuttanut Rehnille puhelimitse, että maa sitoutuu toimittamaan Mladicin viipymättä Haagiin.

Käytännössä Serbia saa vielä kuukauden lisäaikaa Mladicin pidättämiseksi. Komissio arvioi tilannetta uudestaan huhtikuun lopussa.

Unioni on aiemmin uhannut Serbiaa lähentymisneuvottelujen katkaisemisella, mikäli se ei toimi yhteistyössä Haagin kanssa. Mladicin pidätystä on pidetty keskeisenä yhteistyön mittarina.

Mladicia syytetään useista sotarikoksista Bosnia-Hertsegovinan sodan aikana. Helmikuussa Serbian mediassa liikkui paljon huhuja hänen pidätyksestään, mutta ne kiistettiin.

Serbian EU-jäsenyys vielä kaukana

Del Ponten perjantainen näkemys Serbian edistymisestä oli selvästi positiivisempi kuin hänen aiemmat arvionsa.

Aiemmin tänä vuonna Del Ponte on esittänyt varsin kitkeriä näkemyksiä Serbian yhteistyöhaluttomuudesta. Hän on myös toistuvasti painottanut, että Mladic on Serbian viranomaisten ulottuvilla.

Muutosta voi selittää se, että Del Ponte vieraili Serbiassa aiemmin tällä viikolla. Hän on siten saattanut saada hallitukselta sellaisia uusia tietoja, jotka ovat vaikuttaneet hänen näkemykseensä.

EU neuvottelee Serbian kanssa parhaillaan erityisestä vakaus- ja yhteistyösopimuksesta. Vasta tämän jälkeen on mahdollista aloittaa neuvottelut varsinaisesta EU-jäsenyydestä. Serbian ei siten odoteta liittyvän EU:hun vielä ainakaan kymmeneen vuoteen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat