EU jäädyttää osittain Turkki-neuvottelut

EU-maiden ulkoministerit päättivät jäädyttää osittain Turkin EU-jäsenyysneuvottelut kyproslaisten liikenteestä syntyneen kiistan takia.

EU-maat ovat sopineet Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaisesta jäädyttämisestä, kertoo uutistoimisto Reuters. Sopu löytyi Brysselissä koko päivän kestäneiden neuvottelujen jälkeen.

Neuvottelut jäädytetään, koska Turkki ei ole avannut satamiaan ja lentokenttiään kyproslaiselle liikenteelle.

Turkin jäsenyysneuvottelut on jaettu 35:een eri politiikan aluetta koskevaan lukuun. Jäädytyksen myötä kahdeksassa luvussa ei toistaiseksi voida edistyä.

Muista luvuista voidaan periaatteessa neuvotella, mutta niitäkään ei voida saattaa virallisesti päätökseen.

Turkin neuvottelut ovat käytännössä olleet pysähdyksissä jo viime kesästä lähtien, koska Kreikka ja Kypros ovat estäneet uusien neuvottelulukujen avauksen.

Turkin kanssa on tähän saakka saatu neuvoteltua valmiiksi vasta yksi luku, poliittisesti merkityksetön tiede ja tutkimus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat