EU ja Yhdysvallat tekevät WTO:lle ehdotuksen maatalouskaupasta

Euroopan unioni ja Yhdysvallat alkavat valmistella esitystä maatalouskaupan vapauttamisesta. Esityksen on tarkoitus valmistua Maailman kauppajärjestön WTO:n syyskuiseen Cancunin kokoukseen. Tavoitteena on sorvata ehdotus maatalouskaupan kolmen keskeisen kiistakysymyksen avaamiseksi.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltain esityksellä yritetään pelastaa maatalouskiistoihin juuttunut Dohan kierros. Kauppakomissaari Pascal Lamy sanoi uskovansa, että EU ja USA ehtivät tehdä kompromissiesityksen ajoissa ennen syyskuista Cancunin ministerikokousta. Yhdysvaltain kauppaedustajan Robert Zoellickin mukaan se edellyttää edistystä kaikissa maatalouskaupan keskeisissä kiistoissa.

-Pyrimme saamaan ehdotuksen valmiiksi elokuun 11. päivään mennessä, jolloin WTO:n neuvottelut jatkuvat Genevessä, sanoi Lamy. Silloin aika riittää myös Cancunin kokouksen valmisteluihin, hän totesi.

Tavoitteena on sorvata keskeisten kauppamahtien yhteinen esitys maatalouskaupan kolmen keskeisen kiistakysymyksen avaamiseksi. Ne ovat kotimaisen maataloustuen vähentäminen, vientituen leikkaaminen ja markkinoiden avaaminen.

Eteneminen maatalouskaupassa nähdään avaimeksi koko neuvottelujen pelastamiseksi.

Montrealin kokous oli jo kolmas tänä vuonna pidetty epävirallinen yritys vauhdittaa paikallaan polkeneita neuvotteluja. EU:n ja Yhdysvaltain lupaus on ensimmäinen merkki siitä, että maatalouskaupassa saatettaisiin vihdoin päästä varsinaisiin neuvotteluihin.

Dohan kierros on lipsunut aikataulusta myös useissa muissa neuvottelutavoitteissa. Neuvottelut lääkkeiden pakkolisensioinnista kehitysmaille jatkuvat Zoellickin mukaan edelleen. Yhdysvallat pysäytti WTO:n sopimusneuvottelut viime joulukuussa maan lääketeollisuuden vaatimuksesta.

Maataloustuotteita vievien maiden Cairnsin ryhmä vaati Montrealin kokoukselta selkeitä tuloksia maatalouskaupan vapauttamiseksi. Ryhmän 17 jäsenmaasta yhdeksän uhkasi tiistaina lopettaa osallistumisensa Dohan kierrokseen, ellei maatalouskaupan vapauttamisessa päästä eteenpäin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat