EU ja Yhdysvallat odottavat toisiltaan nyt enemmän

Tänään voimaan astuneen Lissabonin sopimuksen odotetaan lähentävän EU:n ja Yhdysvaltojen välejä.

- Lissabonin sopimuksen myötä EU:sta tulee aiempaa tasavertaisempi kumppani Yhdysvalloille, sanoo transatlanttisista suhteista vastaava Margarita Comamala Euroopan neuvostosta Brysselissä.

Odotukset perustuvat muutoksiin EU:n toiminnassa sekä Barack Obaman hallintoon. Lissabonin sopimuksen myötä EU saa muun muassa ulkoministerin ja tämän apuna toimivan Euroopan ulkosuhdehallinnon sekä aseman oikeushenkilönä, mikä tuo unionille lisää neuvotteluvoimaa. Obaman diplomatiaa puolestaan pidetään yhteensopivana EU:n periaatteiden kanssa.

Afganistan, Lähi-itä ja Venäjä ovat ydinalueet EU:n ja Yhdysvaltojen suhteessa, Comamala linjaa. Suhteiden läheneminen tarkoittaa myös molemmilla puolilla kasvavia vaatimuksia, mikä näkyy esimerkiksi EU:n odotuksissa Obaman Afganistanin strategiasta.

- Jäsenmaamme odottavat, voivatko ne samaistua Obaman Afganistanin strategiaan. Emme aio vain vastailla pyyntöihin joukoista, Comamala sanoo.

Guantanamon vankilan sulkemisen venyminen on toinen asia, mistä EU:n on syytä olla kriittinen kumppanilleen, Comamala lisää.

Ei Yhdysvallatkaan pidä EU:n toimintaa vain ideaalina, huomauttaa politiikan ja puolustuksen osaston päällikkö Apar Sidhu Yhdysvaltojen EU-lähetystöstä.

- Koska EU perustuu 27 jäsenmaan konsensukseen, se ei ole aina tehokkain tapa hoitaa asioita. EU muuttuu jatkuvasti. Nato on meille tutumpi rakenteiltaan, ja siellä äänemme on taattu, perustelee Sidhu.

Kahdenväliset suhteet EU :n jäsenvaltioiden kanssa ja Nato ovat siis edelleen Yhdysvalloille tärkeitä kanavia EU :n rinnalla. Kylmän sodan ajoista ollaan edetty sitenkin, että nykyään maat toimivat verkostoissa, korostaa Yhdysvaltojen ja Kanadan suhteita Euroopan komissiossa hoitava virkailija Valentin Gescher. Aasia on Yhdysvalloille aivan keskeinen kumppani, ja yhtä olennaista on EU :n yhteistyö Aasian maiden kanssa.

Comamala, Sidhu ja Gescher ovat yhtä mieltä siitä, että EU :n on parannettava yksiäänisyyttään.

- Jokaisella EU-maalla ei voi olla erityissuhdetta Yhdysvaltoihin, vaikka ne niin toivoisivat. Luokka ei voi olla täynnä priimuksia.

Washingtonissa sekalaiset äänet hukkuvat, yksi voimakas kuuluu, Gescher sanoo.

Lopulta Sidhu muistuttaa, että EU on kunnianhimoisuudessaan Yhdysvalloille houkutteleva kumppani. Itsevarmuus tästä lisäisi EU :n uskottavuutta entisestään, hän huomauttaa.

- Ihmettelen tätä eurooppalaisen median päivittelyä EU:n presidentin ja ulkoministerin tuntemattomuudesta. He ovat EU:n valitsemia, joten eivätköhän he ole parhaita mahdollisia vaihtoehtoja tehtäviinsä?

Belgian pääministeri Herman Van Rompuy aloittaa EU:n presidenttinä ja brittikomissaari Catherine Ashton ulkoministerinä.

Lue myös:

    Uusimmat