EU ja Venäjä tuomitsevat Iranin kommentit Israelista

Iranin presidentin poikkeuksellisen jyrkät lausunnot Israelista on tuomittu Venäjällä ja EU:ssa. Iranin presidentti aiheutti eilen kansainvälisen kohun sanomalla televisiopuheessa, että Israel olisi pyyhkäistävä pois kartalta.

Euroopan unioni ja Venäjä ovat tuominneet jyrkin sanoin Iranin presidentin Mahmoud Ahmadinejadin (kuvassa) kommentin siitä, että Israel "olisi pyyhittävä kartalta". Euroopan unionin johtajat ottivat asiaan kantaa huippukokouksessaan Englannissa. Heidän mukaansa yhdenkään maan, joka sanoo olevansa kansainvälisen yhteisön vastuuntuntoinen jäsen, ei pidä mennä lausumaan moista kommenttia.

- Kehotus väkivaltaan ja minkään valtion tuhoamiseen ovat selvässä ristiriidassa sen kanssa, että maa väittää olevansa kypsä ja vastuuntuntoinen kansainvälisen yhteisön jäsen, EU:n johtajat sivalsivat lausunnossaan.

Myös Venäjä muistutti, että kommentit ovat mahdottomia hyväksyä.

- Se mitä näin televisiosta, on mahdotonta hyväksyä. Tuomme tämän (näkökannan) Iranin tietoisuuteen, sanoi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vieraillessaan Jordaniassa.

Lavrov lisäsi, että "he, jotka vaativat Iranin ydinohjelman viemistä YK:n turvallisuusneuvostoon, saivat yhden syyn lisää tehdä niin".

Israelin varapääministeri Shimon Peres vaati puolestaan pian Ahmadinejadin lausunnon jälkeen, että Iran tulisi erottaa YK:sta. Peres sanoi lausunnon olevan ristiriidassa YK:n peruskirjan kanssa ja merkitsevän kehotusta kansanmurhaan.

Iran puolestaan vastasi torstaina kansainväliseen kritiikkiin määräämällä länsimaissa olevat diplomaattinsa jättämään viralliset valituksensa Euroopan suhtautumisesta "sionistisiin rikoksiin".

Ahmadinejad sanoi eilen Teheranissa, että Israel "olisi pyyhkäistävä pois kartalta". Presidentti ilmaisi kantansa opiskelijoille järjestetyssä konferenssissa, jonka teemana oli "maailma ilman sionismia".

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat