"EU ja USA yrittävät kiristää palestiinalaishallintoa"

Avunmaksu palestiinalaisille katkaistiin, koska terroristijärjestöksi määritelty Hamas ei suostu luopumaan väkivallan käytöstä eikä tunnusta Israelia.

Äärijärjestö Hamasin johtama palestiinalaisten itsehallinto tuomitsee EU:n ja Yhdysvaltain päätöksen jäädyttää avunmaksu palestiinalaisille. Hamasin mukaan päätös on "kiristystä", joka pelkästään vahingoittaa Gazan ja Länsirannan asukkaita.

Rahahanat suljettiin, koska terroristijärjestöksi määritelty Hamas ei suostu luopumaan väkivallan käytöstä eikä tunnusta Israelia.

-Me emme hyväksy tällaista kiristystä. Hamas valittiin demokraattisesti, ja palestiinalaisia rangaistaan nyt valinnastaan, sanoi Hamasin edustaja.

Palestiinalaisten itsehallinto oli ajautunut taloudelliseen kriisiin jo ennen EU:n ja Yhdysvaltain päätöstä. Pääministeri Ismail Hania kertoi aiemmin viikolla, että hallituksen rahavarat ovat lopussa.

Hania: USA ja EU yrittävät kiristää palestiinalaishallintoa

Palestiinalaisten pääministeri Ismail Hania syyttää Euroopan unionia ja Yhdysvaltoja yrityksestä kiristää palestiinalaishallintoa. Hanian mukaan palestiinalaishallitus ei luovu periaatteistaan, vaikka EU ja Yhdysvallat jäädyttävät apunsa palestiinalaisille.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Condoleezza Rice sanoi amerikkalaisten lopettavan palestiinalaishallinnon avustamisen, mutta lisäävän muutoin apuaan palestiinalaisille.

EU:n ulkoministerien on määrä vielä keskustella palestiinalaisavusta maanantaina pidettävässä kokouksessa.

Abbas: Israelin politiikka johtaa sotaan

Palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin mukaan Israelin yksipuolinen päätös määritellä Länsirannan lopulliset rajat johtaa sotaan vuosikymmenen sisällä. Abbas kertoi näkemyksistään britannialaisen Guardian-lehden haastattelussa.

Abbasin mukaan Israelin pääministeri Ehud Olmert pilaa mahdollisuudet pitkäaikaiseen rauhaan, jos tämä ei suostu neuvottelemaan sopimusta, jota palestiinalaiset pitävät oikeudenmukaisena.

- Kymmenen vuoden päästä poikamme pitävät rajoja epäoikeudenmukaisina ja palaavat taisteluun, Abbas ennusti.

Olmert on vannonut vakiinnuttavansa Israelin rajat vuoteen 2010 mennessä tyhjentämällä Israelin pienempiä siirtokuntia ja laajentamalla suurempia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat