EU ja Ukraina aloittivat neuvottelut kumppanuussopimuksesta

Uuden kumppanuussopimuksen on määrä korvata vuonna 1998 tehty sopimus. Näillä näkymin Ukraina ei kuitenkaan vielä vähään aikaan pääse neuvottelemaan varsinaisesta EU-jäsenyydestä.

Euroopan unioni ja Ukraina ovat aloittaneet neuvottelut uudesta kumppanuussopimuksesta. Neuvottelujen aluksi Ukraina kertoi olevansa pettynyt siitä, etteivät keskustelut johda neuvotteluihin maan EU-jäsenyydestä.

Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier sekä joukko komission ja Euroopan neuvoston jäseniä matkusti neuvotteluja varten päivän kestävälle vierailulle Kiovaan.

Ukrainan pääministeri Viktor Janukovitsh lupasi, että maa jatkaa poliittisten ja taloudellisten uudistusten tiellä ja pyrkii edelleen lähentämään suhteitaan EU:hun. Samalla Janukovitsh ilmaisi kuitenkin olevansa harmissaan, koska EU ei ole luvannut aloittaa jäsenyysneuvotteluja Ukrainan kanssa.

- Kansalaisten joukossa on ollut jonkin verran tyytymättömyyttä asian johdosta, Janukovitsh muotoili.

Steinmeier vakuutti Janukovitshille, että EU pitää Ukrainaa edelleen erittäin tärkeänä maana kumppanuusohjelmassaan.

Kaksikko ei vahvistanut neuvotteluilleen aikataulua. Janukovitsh sanoi olevansa tietoinen siitä, että nopeus riippuu Ukrainan uudistuksista.

Uuden kumppanuussopimuksen on määrä korvata vuonna 1998 tehty sopimus, jonka voimassaolo päättyy ensi vuonna.

EU-maat ovat pahasti jakautuneet kysymyksessä Ukrainan jäsenyydestä. Muun muassa Britannia, Unkari, Puola ja Ruotsi tukevat Ukrainan jäsenyyshaaveita, kun taas Ranska, Espanja ja Saksa vastustavat jyrkästi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat