EU hyväksyi uudet pakotteet – ajankohta hiersi Suomea

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn mukaan EU on virallisesti hyväksynyt uudet Venäjä-pakotteet. Ne tulevat voimaan lähipäivinä. 

Kokouslähteiden mukaan kyseessä on EU:n viime perjantaina hyväksymä paketti, kertoo MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.

– Siihen sisältyvät sektorit ovat rahoitusmarkkinat, puolustustarvikkeet ja sotilaalliseen käyttöön sopivat niin sanotut kaksikäyttötuotteet, sekä öljyn etsinnän teknologia. Virallista vahvistusta siitä, mitä energia-alan yrityksiä pakotteet koskevat, mutta muiden lähteiden mukaan mukana on muun muassa kaasuyhtiö Gazprom.

Petäistön mukaan pakotteista sopiminen oli todella vaikeaa.

– EU-maat olivat tavalliseen tapaansa erimielisiä. Tiettävästi sopuun päästiin vasta kun Suomi luopui vastustuksestaan liittyen pakotteiden ajankohtaan. Jäsenmaat ovat puntaroineet tilannetta koko päivän omalta kannaltaan. 

Petäistö kertoo, että varsinkin siitä, onko nyt oikea aika edetä, oltiin eri mieltä.

– Kunkin maan oli tarkoitus antaa kannastaan kirjallinen mielipide lisäpakotteista illansuussa. Aikaa jouduttiin kuitenkin lykkäämään muun muassa Suomi ei antanut vastaustaan ajoissa.

tiettävästi sekä Tsekki että Slovakia vastustivat pakotteita jo viikonloppuna, mutta jopa Saksan koalitiohallituksen sisällä on ollut kahta erilaista asennetta, kertoo Petäistö.

Lue myös:

    Uusimmat