EU hyväksyi M-realin tehdaskaupat

EU:n kilpailuviranomaiset ovat antaneet hyväksyntänsä metsäteollisuusyhtiö M-realin tehdaskaupoille eteläafrikkalaisen Sappi Limitediln kanssa. M-real sopi hienopaperiryhmänsä myynnistä Sappille syyskuun lopussa 750 miljoonan euron kauppahintaan. Myytävän Graphics Papers -liiketoiminnan alle kuuluvat paitsi Kirkniemen ja Kankaan Suomen tehtaat myös Stockstadtin tehdas Saksassa sekä Biberistin tehdas Sveitsissä.

M-real kertoi EU:n antamasta vahvistuksesta eilen tiedotteessaan. Myös Yhdysvaltain kilpailuviranomaiset ovat yhtiön mukaan hyväksyneet sopimuksen.

Kauppa menee vielä Sappin yhtiökokouksen käsittelyyn ennen lopullista hyväksymistä. Ylimääräinen yhtiökokous järjestetään jo maanantaina 3. marraskuuta. Kokonaisuudessaan kauppojen arvellaan olevan nipussa vuoden 2009 alkupuolella.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen verkkosivuillaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat