EU huolissaan ulkopolitiikkansa tehottomuudesta

EU:n ulkoministerit ovat huolissaan Euroopan näkymättömyydestä. Ulkoministerit ovat miettineet epävirallisessa kokouksessaan, miten EU ja sen jäsenmaat saisivat kansainvälisillä kentillä paremmin äänensä kuuluville.

Kysymyksessä on jälleen yksi EU:n iäisyyskysymyksiä. Viidentoista jäsenmaan edut, kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet eivät useinkaan ole niin yhteneväiset, että yhdellä EU-äänellä puhuminen olisi mahdollista. Toisaalta EU on jäsenineen maailman suurin avunantaja; sillä on yhteenlaskien 1 500 edustustoa maailmalla, joissa työskentelee 40 000 diplomaattia. Näkyvyys ei ole samassa suhteessa, katsoo puheenjohtajamaa Ranska.

Erkki Tuomioja

Ranskan mielestä EU-maiden pitäisi suunnitella ulkoista toimintaansa yhdessä, sopia vierailuista ja niiden tavoitteista keskenään ja pitää huolta siitä, että tiedot EU:n ja EU-maiden toiminnasta jollakin alueella tai maassa on helposti kerättävissä. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan tietojen vaihtoa voidaan varmaankin parantaa mutta ministerivierailujen koordinoiminen tahtoo olla vaikeaa jo yhden hallituksen sisällä. Tärkeintä Tuomiojan mielestä on tehostaa EU:n avustustoimintaa, siten että avustukset todella saadaan perille.

Esimerkiksi vuosia sitten myönnetyt EU:n avustukset hirmumyrsky Mitchin uhreille ovat edelleen maksamatta. Rahat juuttuivat EU:n ja vastaanottajamaiden byrokratiaan. Mitch riehui vuonna 1998. -Byrokratian pyrkimys on estää korruptio ja väärinkäyttö, mutta ei ole sekään hyvä tapa estää korruptiota jos rahat jäävät käyttämättä, Tuomioja totesi. Tuomiojan mielestä pitäisi säätää, että avustukset raukeavat, ellei niitä ole tiettyyn aikaan mennessä saatu maksettua.

Valtataistelua kulissien takana

Javier Solana

Kulissien takana käydään edelleen valtataistelua EU:n ulkopoliittisen korkean edustajan Javier Solanan ja ulkoasiankomissaari Chris Pattenin välillä. Solana on pyrkinyt korostamaan omaa asemaansa ja ehdotti äskettäin, että hän saisi hyödyntää toiminnassaan komission edustustoja ympäri maailman. Patten varoitti taas EU-maita luomasta komission kanssa rinnakkaista ulkopoliittista järjestelmää Solanan toimiston alaisuuteeen.

Patten arvosteli kärkevästi EU:n ulkomaan avustustoimintaa viimeksi toukokuussa; komissiolle lykätään yhä uusia tehtäviä, jaettavan rahan määrä on kasvanut voimakkaasti, mutta jäsenmaat eivät ole halunneet antaa komissiolle tarpeeksi virkoja, jotta avustukset saataisiin tehokkaasti perille. Arviolta yhdeksän miljardia euroa eli yli 50 miljardia markkaa EU:n myöntämiä avustusrahoja odottaa byrokratian koneistoihin juuttuneena.

Tuomioja korosti, ettei EU:n budjettia pidä paisuttaa. On syytä harkita tarkemmin, mihin unioni varojaan käyttää. EU-ministerit olivatkin yhtä mieltä, että vastedes on syytä käydä kerran vuodessa perusteellinen keskustelu niistä poliittisista tavoitteista, joita unionin avustuksilla halutaan edistää. Lauantaina käydyssä keskustelussa Pattenin ehdotuksille annettiin enemmän ymmärtämystä, sanoi Tuomioja. Tuomiojan mielestä on luonnollista, että EU tehostaa juuri kansainvälistä avustustoimintaansa, koska se on kuitenkin unionille paras keino yrittää vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat