EU huolissaan Suomen työttömyysluvuista

EU:n komissio on huolestunut Suomen työttömyyden kehityksestä. Komissio ennakoi, että työttömien määrä kasvaa Suomessa hieman tänä vuonna. Työllisyyden ennakoidaan parantuvan vasta vuonna 2003, kun talous vahvistuu.

Kokonaistyöllisyyden ennakoidaan heikentyvän myös Ruotsissa, Itävallassa ja Saksassa. Arvio sisältyy komission kevään talousennusteeseen, joka julkaistiin tänään. Raportti tarkastelee vuosien 2002 ja 2003 talouskehitystä Euroopan unionin maissa.

Suomen talouskasvun ennakoidaan olevan vaatimatonta kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Hillittyä kasvua ennakoidaan vasta kesästä alkaen, kun ulkomainen kysyntä lisääntyy. Komissio arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna keskimäärin 1,5 prosenttia. Bruttokansantuotteen kasvu kiihtyisi ensi vuonna noin 3,25 prosenttiin. Ensi vuoden kasvun ennustetaan johtuvan pitkälti Suomen vientituotteiden ja erityisesti tietotekniikan alan hyvästa kilpailukyvystä. Suomen viennin uskotaan hyötyvän myös kolmannen sukupolven matkapuhelimista.

Suomen työllisyyden ennakoidaan laskevan 0,1 prosenttiyksikköä tänä vuonna. Tilannetta heikentää alueellinen työvoimapula ja osaamisen puute tietyillä aloilla. Työttömien määrä kasvaisi Suomessa enemmänkin, elleivät työnantajat jo varautuisi suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiin, komissio toteaa.

Euroalueen maiden työttömyysasteeksi ennustetaan keskimäärin 8,5 prosenttia täksi vuodeksi, kun se oli viime vuonna 8,3 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat