EU-huippukokous: Turkki jäsenyysneuvotteluihin

EU-johtajat ovat päättäneet Brysselin huippukokouksessa aloittaa jäsenneuvottelut Turkin kanssa ensi vuoden lokakuussa. Neuvottelujen ehdoista on suuria erimielisyyksiä.

EU-maiden johtajat aloittivat eilen Brysselissä huippukokouksen, jossa päästiin myöhään illalla sopimukseen siitä, että Turkin jäsenyysneuvotteluiden voivat alkaa 3. lokakuuta 2005.

Päivämäärää suurempi ongelma ovat neuvotteluille asetettavat ehdot. Niistä jäsenmaat ovat olleet varsin erimielisiä kokouksen alla.

Suomea kokouksessa edustavat presidentti Tarja Halonen, pääministeri Matti Vanhanen sekä ulkoministeri Erkki Tuomioja. EU:n huippukokouksen uskotaan päättävän myös jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta Kroatian kanssa.

"Kyproksen kysymys selvitettävä"

EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso haluaa Turkin tunnustavan Kyproksen mahdollisimman pian. Barroson mukaan on ongelmallista, jos Turkki ei suostu tunnustamaan Kyprosta, joka kuitenkin osallistuisi jäsenyysneuvotteluihin muiden EU-maiden tapaan.

Turkki ei ole tunnustanut kahtia jakaantuneen Kyproksen kreikkalaista osaa, joka liittyi EU:n jäseneksi toukokuussa. Se miehittää saaren turkkilaista osaa.

Turkki on toistanut useaan otteeseen, ettei edes epäsuora tunnustaminen tule kyseeseen. Erään korkea-arvoisen lähteen mukaan maa olisi kuitenkin valmis tekemään vähintään epäsuoran tunnustuksen hyvin pian sen jälkeen kun päätös jäsenyysneuvotteluiden aloittamisesta tehdään.

- Turkki on antanut ymmärtää, että se ryhtyy toimiin ns. Ankaran sopimuksen (EU:n ja Turkin välisen sopimuksen) laajentamiseksi koskemaan kaikkia EU:n uusia jäsenmaita heti kun huippukokous päättää neuvotteluiden aloittamisesta, asiantuntija totesi.

Sopimuksen laajentaminen koskemaan myös Kyprosta tarkoittaisi tosiasiassa myös sen tunnustamista.

"Suomessa ei tarvitse äänestää Turkin jäsenyydestä"

Myös pääministeri Matti Vanhasen mielestä Turkin pitää pyrkiä ratkaisemaan suhtautumisensa Kyprokseen ennen kuin siitä voi tulla EU:n jäsen.

- Ennen kuin Turkista tulee jäsen sen täytyy tietysti selvittää asiansa kaikkien muiden EU-maiden kanssa. Ei voi olla sellaisia avoimia kysymyksiä. Uskoisin, että Turkki tämän myös ymmärtää, Vanhanen sanoi vastauksena Kyprosta koskevaan kysymykseen.

Vanhasen mielestä Suomessa ei tarvita kansanäänestystä Turkin mahdollisesta EU-jäsenyydestä.

- Ei meillä ole minkään maan EU-jäsenyydestä järjestetty kansanäänestystä, muuta kuin omamme. Maiden jäsenyys ratkeaa sen mukaan, miten se pystyy täyttämään objektiiviset jäsenyyskriteerit, Vanhanen totesi.

Näiden kriteerien arviointi ei hänen mukaansa ole kansanäänestyksen asia. Pääministeri sanoi EU:ssa olevan sen sijaan järjestelmä, jonka mukaan jokainen uusi jäsenmaa pitää hyväksyä jokaisessa jäsenmaassa.

- Suomen tapauksessa se tarkoittaa sitä, että hallituksen esityksestä eduskunta käsittelee uudet jäsenmaat. Noin kymmenen vuoden kuluttua siihen (Turkin jäsenyyteen) on kaikilla sitten mahdollisuus vaikuttaa, EU:n huippukokoukseen Brysselissä osallistuva Vanhanen sanoi.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 16.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat