EU-huippukokous päättyi mielenosoitukseen Sevillassa

EU-huippukokous on päättynyt Espanjan Sevillassa. EU:ta ja globalisaatiota vastaan osoitettiin mieltä heti kokouksen jälkeen.

EU-huippukokous on päättynyt Espanjan Sevillassa. Euroopan unioni ei ole saamassa ylikansallista rajavartiostoa, joka vastaisi yhteisön ulkorajojen valvonnasta.

Pääministeri Paavo Lipponen torjui ajatuksen ylikansallisesta rajavartiostosta erikoisena. Lipponen katsoo, että EU:n rajapoliisin perustaminen ei ole realistista, koska jo sovitun rajavalvontayhteistyön tiivistäminenkin on alkutekijöissään.

EU-johtajat kehottivat sen sijaan perustamaan pikaisesti rajavartiostojen päälliköiden yksikön, joka koordinoi ulkorajojen valvonnan yhteistyötä. Kiista EU:n hakijamaiden suorista maataloustuista tullaan ratkaisemaan viimeistään marraskuussa.

Kymmenen parhaiten edistynyttä hakijamaata voivat saattaa neuvottelut loppuun tämän vuoden aikana. Tavoite on edelleen, että uudet jäsenmaat voisivat osallistua jäseninä EU-parlamenttivaaleihin kesäkuussa 2004.

Mielenosoituksia EU:ta vastaan

Kymmenet tuhannet globalisaation ja EU:n vastaiset mielenosoittajat valtasivat Sevillan kadut EU-huippukokouksen päätyttyä.

Arviot mielenosoittajien määrästä vaihtelevat suunnattomasti; aktivistien mukaan osallistujia on 200 000, kun poliisi arvioi mielenosoittajia olevan noin 45 000.

Mielenosoitusta on ollut järjestämässä 70 eri ryhmää.

Espanjan poliisi on kiristänyt alueella turvatoimia Etan autopommi-iskujen takia, mutta mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti ilman välikohtauksia.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 22.06.2002)

Lue myös:

    Uusimmat