EU houkuttelee lisää Erasmus-opiskelijoita

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään alustavasti uuden Erasmus-ohjelman, jolla on tarkoitus houkutella Eurooppaan lisää korkeakouluopiskelijoita EU:n ulkopuolelta. Ohjelma kattaa vuodet 2004-2008.

Ohjelmasta hyötyisi noin 4 200 EU:n ulkopuolelta tulevaa jatko-opiskelijaa ja tuhat vierailevaa tutkijaa. Opiskelijoille myönnettäisiin apurahaa noin 1 600 euroa kuukaudessa. Ajatuksena on myös tukea eurooppalaisten yliopistojen yhteistyötä ja verkottumista.

Parlamentti esitti tänään, että ohjelman nimeksi tulisi Erasmus Worldin sijasta Erasmus Mundus. Sillä halutaan korostaa Euroopan kielellistä monimuotoisuutta. Parlamentti vaati myös, että ohjelman kokonaisbudjetti nostetaan 200 miljoonasta eurosta 300:aan miljoonaan.

Edustaja Ulpu Iivari (sd.) pahoitteli sitä, että parlamentin enemmistö kannatti yksityiskohtaisten kielivaatimusten asettamista opiskelulle. Hän korosti, että kyse ei ole kieliohjelmasta. -Jos tavoitteena on lisätä Euroopan korkeakoulutuksen vetovoimaa, emme voi vaatia esimerkiksi bioteknologiaa Suomeen, Latviaan ja Viroon opiskelemaan tulevia hallitsemaan kyseisten maiden kieliä, Iivari sanoi Strasbourgissa.

Erasmus-ohjelma on peräisin vuodelta 1987. Sen piirissä on ollut jo miljoona opiskelijaa. Suomeen tulee Erasmus-vaihdon kautta vuosittain noin 4 000 opiskelijaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat