EU haluaa iskeä veroilla ulkomaisiin korkotuottoihin

Euroopan unionin komissio pyrkii suitsimaan haitallista verokilpailua. Verokomissaari Mario Monti julkistaa toukokuun lopussa esityksen, jonka mukaan unionimaat asettaisivat vähintään 15-20 prosentin veron ulkomaisten säästötilien ja joukkovelkakirjojen antamille tuotoille. Osaketuottojen verotukseen esitys ei toteutuessaan vaikuttaisi.

Asiasta kertoi EU-asioihin erikoistunut viikkolehti European Voice. Montin tiedottaja Elisabetta Olivi vahvisti lehden tiedot oikeiksi. Ainakin Saksa ja Belgia tukevat komission suunnitelmia. Ne menettävät vuosittain miljardeja ecuja, koska kummankin maan kansalaiset sijoittavat kotimaan verotuksen välttääkseen rahojaan Luxemburgiin, Sveitsiin ja Itävaltaan.

Mennäkseen läpi Montin esitys vaatii jäsenmaiden yksimielisen tuen. Jos yhteisymmärrys saavutetaan, kyseessä olisi EU:n merkittävin verotuksen harmonisointi sitten vuoden 1992, jolloin jäsenmaiden arvonlisäverotusta yhdenmukaistettiin. EU-komissiossa verotuksen harmonisointi nähdään yhteisvaluutta euron toteutuessa erittäin tärkeänä tavoitteena. Rahakomissaari Yves Thibault de Silguy on todennut, että verotuskysymykset nousevat unionin piirissä ensi vuonna vahvasti esille.

Lue myös:

    Uusimmat