EU etenee ilman Yhdysvaltoja Kioton sopimuksen puolesta

EU vie Kioton ilmastosopimusta eteenpäin tarvittaessa ilman Yhdysvaltoja.

EU on valmis viemään Kioton ilmastosopimusta eteenpäin ilman Yhdysvaltoja, jos Yhdysvaltain hallitus jää pois kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista. Näin päättivät EU:n ympäristöministerit epävirallisessa kokouksessaan Kiirunassa lauantaina.

-Kioton sopimus on edelleen olemassa, millään yksittäisellä maalla ei ole oikeutta julistaa monenkeskistä sopimusta kuolleeksi, toteavat ympäristöministerit lausumassaan.

-Toivomme, että Yhdysvallat tulee mukaan Kioton prosessiin. Me olemme kuitenkin valmiita löytämään ratkaisut myös ilman Yhdysvaltoja, sanotaan julkilausumassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun EU toteaa näin selvästi, että muut maat voivat jatkaa neuvotteluja kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisestä ilman Yhdysvaltoja.

Yhteinen vastuu

Ympäristöministerien mielestä kaikilla hallituksilla on erityinen vastuu löytää yhteisymmärrys Kioton sopimuksen pohjalta. Tämä koskee nimenomaan niitä maita, joiden hiilidioksidipäästöt ovat suurimpia.

Lausunto on suoraan suunnattu Yhdysvaltoja vastaan. Sen päästöt muodostavat 28 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Ministerit korostavat myös, että EU työskentelee aktiivisesti, jotta heinäkuuksi suunniteltu Bonnin ilmastokokous toteutuu. EU toivoo edelleen, että myös Yhdysvallat osallistuu neuvotteluihin.

-Jatkamme yrityksiä saada Yhdysvallat mukaan, mutta jollei se onnistu, jatkaa EU kuitenkin ilmastoprosessia muiden maiden kanssa, sanoi Tanskan ympäristöministeri Svend Auken. Ympäristöministerit pysyvät edelleen päämäärässä, että Kioton sopimus ratifioidaan viimeistään vuonna 2002. EU-maat ovat jo alkaneet valmistautua siihen. Myös EU:n oma ilmastopolitiikka sovitetaan Kioton sopimukseen.

Sopimuksen mukaan maailman hiilidioksidipäästöjä pitää vähentää keskimäärin 5,2 prosentilla. EU:n täytyy supistaa päästöjään kahdeksalla prosentilla.

Yhdysvaltain presidentti George Bush sanoi tällä viikolla, että vuonna 1997 solmittu Kioton sopimus on Yhdysvaltain taloudellisten etujen vastainen.
(STT-TT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat