EU elättelee yhä toivoa Iranin ydinkiistan laukeamisesta

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan kaikille EU-maille alkaa olla selvää, että uraanin rikastushankkeella Iranissa on myös sotilaallinen ulottuvuus. EU-maiden ulkoministerit kokoontuivat tänään Itävallassa.

EU:n ulkoministerit ovat peräänkuuluttaneet yhä painokkaasti diplomaattista ratkaisua Iranin ydinkiistaan. Puheet mahdollisista pakotteista pidettiin tämänpäiväisessä EU-kokouksessa taka-alalla. Samalla kuitenkin myönnettiin, että aika sovun löytämiseksi on valumassa vähiin.

- Kaikki ymmärtävät, että nyt pelataan aikaa. YK:n turvaneuvoston odotetaan ensi viikolla antavan tukensa Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n linjauksille, minkä jälkeen Iranilla on mahdollisuus palata yhteistyöhön ja neuvotteluihin, ulkoministeri Erkki Tuomioja luonnehti Itävallassa pidettävässä kokouksessa.

- Tosin odotusarvo ei ole kovinkaan suuri siihen, että tämä riittäisi. Toisaalta kovasanaisista puheista huolimatta Iran ei myöskään ole pyrkinyt katkaisemaan keskusteluyhteyttä, hän jatkoi.

Tuomiojan mukaan kaikille EU-maille alkaa olla selvää, että uraanin rikastushankkeella Iranissa on myös sotilaallinen ulottuvuus.

- Minulla ei ainakaan ole, enkä usko että kenelläkään muullakaan EU:ssa on enää, epävarmuutta asiasta. Myös IAEA:n raportin mukaan rikastusohjelmassa on piirteitä, joita on vaikea selittää muuten kuin sotilaallisilla tavoitteilla, toteaa Tuomioja.

Hamas tarkkailussa

Ulkoministerit ovat pyöritelleet jälleen myös säröä, jonka äärijärjestö Hamasin vaalivoitto iski Lähi-idän rauhanrakentamiseen. Kokouksessa on pohdittu alustavasti, voitaisiinko palestiinalaisille ohjata tukea uusien kanavien kautta, jos nykyinen palestiinalaishallinnon rahoitus käy mahdottomaksi.

EU:n komissio päätti aiemmin antaa palestiinalaishallinnolle vielä 120 miljoonan euron tukipaketin Hamasin vaalivoitosta huolimatta. Tuki uhkaa kuitenkin katketa, ellei palestiinalaisten uusi hallitus sitoudu tarkasti rauhanohjelmaan.

Uuden hallituksen on määrä aloittaa 26. maaliskuuta, ja näillä näkymin se koostuu hyvin pitkälti terroristijärjestöksi luokitellun Hamasin edustajista.

Mahdollisia uusia tukikanavia käytiin kokouksessa läpi hyvin pintapuolisesti. Tuomiojan mukaan toimivan mallin löytyminen vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat