EU-edustajia arvostellaan perjantaipoissaoloista

Vaatimukset Euroopan parlamentin istuntoviikon lyhentämisestä voimistuvat. Edustajat arvostelevat perjantain äänestysten mielekkyyttä, kun istuntosali ammottaa usein tyhjyyttään. Huhtikuussa koulumaidosta äänestettäessä 626 edustajasta paikalla oli vain viitisenkymmentä.

Suomalaisedustaja Mikko Pesälä esitteli viime täysistunnossa nolona Suomesta vierailulle tulleelle naisryhmälle lähes tyhjää istuntosalia, kun suurin osa edustajista oli lähtenyt perjantaina viikonlopun viettoon.
-Päivittelivät, että missä edustajat ovat kun pitäisi äänestää, Pesälä kertoi tänään. Parlamentin työjärjestyksen mukaan 32 edustajaa voi vaatia edustajien määrän laskemista, jos alimiehitystä epäillään. Huhtikuussa käsilaskelma tehtiin ja se osoitti vajauksen.

Päätösvaltaisuus edellyttää kolmasosan eli 209 edustajan paikalloloa. London School of Economics -korkeakoulussa tehdyn tutkimuksen mukaan maaliskuun istuntoviikolla perjantaina oli paikalla vajaa kolmannes euroedustajista. 174 kirjautui läsnäolijaksi, mutta heistä 68 ei osallistunut lainkaan äänestyksiin.

Parlamentti matkustaa

Parlamentti pitää kerran kuukaudessa täysistuntonsa Strasbourgissa. Tällöin edustajat, virkamiehet ja tulkit matkustavat Brysselistä ja kotimaistaan erikseen Koillis-Ranskaan. Rahaa palaa, kun "kiertävä sirkus" täyttää lentokoneet ja hotellihuoneet. Istuntoviikon lyhenemisen päivällä on laskettu säästävän miljoonia markkoja veronmaksajien rahoja. Pelkästään edustajien, virkamiesten ja tukihenkilöiden päivärahoista säästettäisiin lähes 3,5 miljoonan markkaa.

Edustajan täysi päiväraha on reilut 1400 markkaa. Säästöä tulisi myös tulkkien palveluista, joita ei perjantaina tarvittaisi. Erityisesti hollantilaiset edustajat ovat perjantaita vastaan. Liberaali Lousewies van der Laan on vaatinut asiasta äänestystä. Parlamentin ranskalainen puhemies Nicole Fontaine ei ole kuitenkaan innostunut asiasta, eikä puhemiesneuvosto ole päättänyt äänestyksestä.

-Jatkamme kampanjointia niin kauan, että perjantait poistetaan istuntoviikoilta, van der Laan sanoo. Vastustajat aikovat aina vaatia perjantaisin läsnäolijoiden laskemista äänestyksessä, jos vajauksesta on

epäilyjä. Suomalaisten mielestä asia on kaksipiippuinen. Parlamentin suurimman ryhmän EPP:n varapuheenjohtaja Ilkka Suominen pitää yhtenä ratkaisuna sitä, että istunto jatkuisi perjantaina vain joka toisella kerralla.

Liberaaliryhmän Samuli Pohjamon mielestä olisi järjestettävä joko kunnon työpäivä tai lopetettava perjantai-istunnot kokonaan. Pohjamon mukaan ylimääräinen päivä antaisi aikaa yhteyksien ylläpidolle kotimaassa. Moni suomalainen arvostelee toisaalta sitä, että Brysselissä pidettävissä mini-istunnoissa listalla on usein vähäpätöisiä asioita. Perjantailla on puoltajiakin. Esimerkiksi saksalainen konservatiivi Bernd Possel on sitä mieltä, että parlamentin jäsenillä on oltava oikeus työskentelyyn myös perjantaisin.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat