EU arvosteli CIA:n salaisia vankiloita

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan salaiset vankilat eivät ole kansainvälisen humanitaarisen lain ja rikoslain mukaisia.

EU on arvostellut tänään Yhdysvaltoja terroristiepäiltyjen pitämisestä salaisissa vankiloissa. Presidentti George W. Bush myönsi viime viikolla, että keskustiedustelupalvelu CIA on kuulustellut terroristiepäiltyjä ulkomailla.

- Salaiset vankilat, joissa pidätettyjä ihmisiä säilytetään oikeudellisessa umpiossa, eivät ole kansainvälisen humanitaarisen lain ja rikoslain mukaisia, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja EU:n ulkoministerikokouksen päätteeksi Brysselissä.

Hän toisti samalla unionin kannan, jonka mukaan myös terrorismin vastaisessa taistelussa on kunnioitettava ihmisoikeuksia.

EU-maiden ulkoministerit ovat tänään pohtineet myös Libanonin rauhanturvajoukkoja, Lähi-idän rauhanneuvotteluita sekä Iranin uraanin rikastusohjelmaa.

Suomesta kokoukseen osallistui Tuomiojan lisäksi ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat