EU-alueen heikoin talous valmistautuu lamajouluun

Äärimmäisten vaikeiden talousongelmien kanssa painiva Latvia valmistautuu jouluun laman kourissa. Palkkojen leikkaukset ja tulevat veronkorotukset ovat jopa puolittaneet kaupan myynnin viime vuodesta.

Latvian talous on monella mittarilla EU-maiden huonoin - esimerkiksi työttömyys on noussut yli 20 prosenttiin. Ilman EU:n ja IMF:n hätälainaa maa olisi jo konkurssin partaalla.

- Myynti on laskenut noin neljänneksen. Vähittäistavaroiden vieläkin enemmän, 35 - 50 prosenttia. Eniten on pudonnut autojen myynti, kertoo Latvian kaupan liiton toimitusjohtaja Henriks Danusevics.

Latvian heikko taloustilanne alkaa näkyä tavallisen ihmisen arjessa. Palkkoja on jo leikattu kymmeniä prosentteja ja vuodenvaihteessa verot nousevat reippaasti - myös kaikkein heikkotuloisimmilla.

40 euroa joululahjaostoksiin

Markkinointipäällikkö Baiba Gercane, kahden lapsen yksinhuoltaja, menettää työpaikkansa joulun jälkeen. Lahjoihin Baiba on varannut nelisenkymmentä euroa.

- Makeisia, talvihattu, talvikäsineet ja muita lämpimiä vaatteita. Tyttärelle käytännöllisiä kylpytuotteita eli suihkusaippuaa ja sen sellaista, luettelee äiti.

Lamasta huolimatta suomalainen Prisma aikoo kuitenkin jatkaa uusien myyntipisteiden rakentamista Riikaan. Prismalla on tällä hetkellä Latviassa kaksi hypermarketia.

- Taantuman vuoksi tonttien hinnat ovat laskeneet kolmanneksella siitä, mitä pyysimme noususuhdanteessa. Baltian maat lisäksi joustavat kulujen osalta merkittävästi verrattuna kehittyneempiin yhteiskuntiin, sanoo Latvian Prisman toimitusjohtaja Pekka Sääskilahti.

Katso Markus Pirttijoen raportti Riikasta

Lue myös:

    Uusimmat