EU-aika iski kaatopaikoillekin

MTV3 / Päivi Mäki-Petäjä

Pääkaupunkiseudun miljoonan asukkaan jätteille valmistui tänään lisää tilaa. Ämmässuon kaatopaikan laajennus on rakennettu niin, että päästöt luontoon tai ilmakehään vähenevät merkittävästi.

Suomen kaatopaikoilla on siirrytty EU-aikaan. Huomisesta lähtien Suomessa saa olla käytössä vain tiukat ympäristövaatimukset täyttäviä kaatopaikkoja.

Kaatopaikkoja on jouduttu lopettamaan noin 30. Käyttöön jää 40 yhdyskuntajätteen kaatopaikkaa. Pohjoismaiden suurimmalla kaatopaikalla Espoon Ämmässuolla otettiin tänään käyttöön uudet määräykset täyttävä laajennusosa.

Ämmässuon laajennus

EU-määräysten mukaisen kaatopaikan pohjarakenteet ovat vaikuttavat Ämmässuolla: erilaisia eristekerroksia on päällekkäin kahdeksan ja paksuutta pohjarakenteilla on puolitoista metriä. Esimerkiksi kaatopaikkakaasu kerätään talteen. Kaatopaikan alla on huoltotunneli, josta putkistoa huolletaan. Ympäristöön ei pitäisi päästä mitään ja myös kasvihuonepäästöt sekä hajuhaitat ympäristöön vähenevät.

Ämmässuon uusi osa on laajuudeltaan 60 hehtaaria. Tänään käyttöön otettiin neljäsosa alueesta.

Rahaa on kulunut 60 miljoonaa euroa tähän mennessä. Kun koko laajennusosa on valmis, on mennyt 140 miljoonaa euroa.

Koko alue täyttyy alle 50 vuodessa. Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen kaatopaikalle viedään pääkaupunkiseudun miljoonan asukkaan jätteet.

Lue myös:

    Uusimmat