Etyjin yleiskokous vähensi tarkkailijoitaan Venäjällä

Venäjälle on lähdössä enää 30 edustajaa, kun määrän kerrottiin vielä viime viikolla nousevan 50:een.

Etyjin parlamentaarinen yleiskokous on ilmoittanut vähentäneensä tarkkailijoiden määrää Venäjän duumanvaaleissa.

Venäjälle on lähdössä enää 30 yleiskokouksen edustajaa, kun määrän kerrottiin vielä viime viikolla nousevan noin 50:een. Päätös johtuu muun muassa siitä, ettei Etyjin varsinainen tarkkailuorganisaatio Odihr lähetä omia edustajiaan Venäjällä.

Odihrin mukaan tarkkailijoiden oli vaikea saada viisumia, eikä Venäjä halunnut tehdä järjestön kanssa yhteistyötä. Odihrin kautta oli vedottu myös joihinkin yleiskokouksen valtuuskunnan jäseniin, että hekin osallistuisivat boikottiin.

- Jokunen näistä vetäytymisistä johtuu siitä, että he ottivat saman linjan kuin Odihr. Taustalla on myös muita teknisiä syitä, kertoo yleiskokouksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.).

Kiljunen myönsi, että valtuuskunnan koko on yllättävän pieni. Hänen lisäkseen siihen kuuluvat kuitenkin yleiskokouksen ruotsalainen puheenjohtaja Göran Lennmarker ja kolme muuta varapuheenjohtajaa.

Parlamentaarikkoja on kaikkiaan 19 maasta. Lisäksi Euroopan neuvoston parlamentaarisesta yleiskokouksesta tulee 47 tarkkailijaa ja Pohjoismaiden neuvostosta kolme. Heidän joukossaan ovat kansanedustajat Sinikka Hurskainen (sd.), Kimmo Sasi (kok.) ja Lyly Rajala (kok.).

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen jäseniä on ollut tarkkailemassa kaikkia Venäjän parlamenttivaaleja vuodesta 1993 lähtien. He ovat aiemmin saaneet maassa pidempään olleilta Odihrin tarkkailijoilta tietoja vaalijärjestelyiden ja kampanjoinnin sujumisesta.

Venäjän parlamentin alahuoneen eli duuman vaalit pidetään ensi sunnuntaina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat