Etyj kehotti albaaneja poliittiseen sopuun

Eurooppalaisten yhteistyöjärjestöjen valtuuskunta saapui tänään Albaniaan välittämään väkivaltaisuuksiin johtaneessa poliittisessa kriisissä. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajamaan Puolan ulkoministeri Bronislaw Geremek kehotti kiistan osapuolia, myös oppositiota, etsimään neuvotteluissa poliittista ratkaisua Albaniaan tulevaisuuteen. Geremek sanoi Etyjin tukevan Albanian presidentin Rexhep Meidanin pyrkimyksiä yhteisymmärryksen löytämiseksi.

Geremek tapasi Tiranassa hallituksen edustajien lisäksi myös vallankaappaushankkeesta syytetyn oppositiojohtaja Sali Berishan. Geremek syytti Berishaa sunnuntain ja maanantain mellakoinnista sekä siitä, ettei hänen puoleensa ollut tuominnut väkivaltaisuuksia. Myös pääministeri Fatos Nanon hallitus sai Geremekiltä moitteita hidastelusta poliittisen ohjelmasta toimeenpanossa.
-Edellytämme aitoa poliittista vuoropuhelua, kaikenlainen sorto on tuomittava, Geremek sanoi.

Berishan demokraattisen puolueen kannattajat osoittivat jälleen lauantaina mieltään Tirana keskustassa Skanderbeg-aukiolla. Noin 2 000 osallistujaa kerännyt mielenosoitus sujui rauhallisesti. Hallitus on määrännyt Berishan pidätettäväksi, mutta ulkomaailman painostuksesta ja arvaamattomista seurauksista johtuen määräystä ei ilmeisesti aiota toteuttaa.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat