Etyj: Bosnian serbit aikovat pyytää anteeksi

Bosnian serbit suostuvat esittämään televisiossa vaalien aattona anteeksipyynnön vaalikampanjapuheistaan, joissa on vaadittu erillisen serbivaltion luomista, kertoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj tänään.

Bosnian serbijohtaja Biljana Plavsic antaa lausunnon asiasta serbitelevision iltauutisten aikaan tänään, ja lausunto toistetaan kaksi kertaa illan aikana. Jos lausunnon kanssa viivytellään tai jos sen esittämistavalla pyritään millään tavalla muuttamaan sen sisältöä, kolme serbien demokraattisen puolueen SDS:n ehdokasta pyyhitään pois vaalilistalta, Etyj sanoi.

Bosnian vaalit järjestävä Etyj ilmoitti aiemmin päivällä vaativansa anteeksipyyntöä siitä, että Plavsic ja puolueen muut jäsenet ovat kampanjoineet näkyvästi erillisen serbivaltion puolesta, vaikka lauantaiset vaalit tähtäävät Bosnian yhdistämiseen Daytonin rauhansopimuksen mukaisesti.

Vaalien säännöt kieltävät puolueita lupaamasta äänestäjille muutoksia rauhansopimuksen määrittelemään Bosnia-Hertsegovinan valtioon, joka jakautuu serbiosaan sekä muslimien ja kroaattien liittovaltioon. Etyj sakotti jo aiemmin tällä viikolla SDS-puoluetta säännön rikkomisesta.

Holbrooke johtamaan vaalivaltuuskuntaa

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on pyytänyt Richard Holbrookea johtamaan valtuuskuntaa, jonka on määrä valvoa Bosniassa huomenna pidettävien vaalien onnistumista, ilmoitti Valkoinen Talo varhain tänään Suomen aikaa.

Holbrooke oli Bosnian rauhansopimuksen pääsuunnittelija. Bosnian sodan lopettanut sopimus allekirjoitettiin viime marraskuussa Daytonissa. Tiedonannon mukaan Holbrooken johtamaan amerikkalaiseen valtuuskuntaan kuuluu yhteensä 13 jäsentä.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat