Etyj avaamassa käytäviä siviilien evakuoimiseksi Etelä-Ossetiasta

Tilanne Etelä-Ossetian konfliktialueella on Etyjin Georgia-mission päällikön Terhi Hakalan mukaan huono. Esimerkiksi alueen pääkaupunki on hänen tietojensa mukaan pommitettu täysin maan tasalle.

- Parhaillaan yritämme saada konfliktialueelta pois georgialaisalueiden siviilejä, Hakala kertoi puhelimitse Georgian pääkaupungista Tbilisistä iltapäivällä.

Etyjin edustajat pystyivät neuvottelemaan viime yönä luvan avata humanitaarinen käytävä, jota pitkin georgialaiskylistä voidaan kuljettaa ihmisiä etelään kohti Tbilisiä. Toinen käytävä on tarkoitus avata pohjoiseen Venäjälle.

Tbilisissä tilanne on Hakalan mukaan nyt suhteellisen rauhallinen, mutta tänä aamuna hän oli herännyt kaupungin lähistöllä tapahtuneeseen räjähdykseen.

Iltapäivällä oli Tbilisissä koolla YK:n, Etyjin ja muiden järjestöjen edustajia keskustelemassa humanitaarisesta avusta ja sen koordinoinnista.

- Humanitaariselle avulle on tarvetta varsinkin sen jälkeen, kun saamme käytävän auki ja siviilit evakuoitua. Lisäksi jo nyt on taisteluja pakoon lähteneitä sisäisiä pakolaisia tullut Gorin kaupunkiin ja jonkin verran myös Tbilisiin, Hakala kertoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat